Linja-autoliikenne normalisoituu torstaina
- Bussiliikenne normalisoituu viimeistään torstaina. AKT:n julistama lakko ehti kestää vajaan vuorokauden päättyessään keskiviikkona kello 15.
Kuljetusalan lakko päättyi keskiviikkona työmarkkinaosapuolten hyväksyttyä valtakunnansovittelijan esityksen.
Lakko ehti kestää vajaan vuorokauden ajan.
Lakon päätyttyä on lakossa olleiden työntekijöiden palattava välittömästi töihin.
Pohjolan Matkan aluepäällikkö Jouni Keränen Kajaanista kertoi kuljettajien palaavan töihin työvuorolistan mukaisesti.
Keränen arveli linja-autoliikenteen Kajaani-Sotkamo-Kuhmo- linjalla normalisoituvan viimeistään torstaina.
Keskiviikkona linja-autoja ajoivat esimiehet ja liittoon kuulumattomat kuljettajat.
Jouni Keränen kertoi keskiviikkona käyneensä Kuhmossa ja Suomussalmella.
Koululaiskyydit Sotkamossa ajettiin sovelletuilla aikatauluilla. Eniten lakosta oli ollut Keräsen mukaan haittaa Kajaanin ja Vuolijoen koululaiskuljetuksille.
– Vanhemmat kuljettivat lapsiaan keskiviikkona kouluun.


