Vauhtia kokoukseen Talvivaarasta
- Kajaanilainen liikennöitsijä Pauli Ripatti lapsenlapsensa Onni Hurskaisen kanssa mittakaavana Talvivaaran kaivososakeyhtiön kiviauton renkaan vieressä.
Kainuun Kuljetusyrittäjät hakivat vauhtia vuosikokoukseensa lauantaina Talvivaaran kaivosalueen kiertoajelulta.
Useammalle mukana olleelle Talvivaarassa käynti merkitsi paluuta ”rikospaikalle.”
Varsinaisessa vuosikokouksessa vaihtui Kainuun Kuljetusyrittäjien puheenjohtaja. Tehtävästä luopunut kuhmolainen Jaakko Kyllönen perusteli omalta osaltaan vaihdosta yrityksesänsä hoitoon keskittymisellä.
– Linja-autoyrityksessä tapahtuu muutoksia ja Kainuun Jäteyhtymää on pyöritettävä niin kauan kunnes jätteiden kuljetus sosialisoidaan Kainuussa, reippaista puheenvuoroistaan tunnettu Kyllönen hauskutti kokousväkeä.
Sosialisointia ajavilla tahoilla ei Kylllösen mukaan tule olemaan helppoa, koska ”Lentiiran IKL” on herätetty henkiin.
Kyllösen tilalle Kainuun Kuljetusyrittäjät ry:n puheenjohtajaksi valittiin sotkamolainen Jari Rusanen. Hän on toiminut aiemmin yhdistyksen varapuheenjohtajana.
Terveiset Brysselistä ja pääkaupunkiseudulta kokoukseen toi Suomen Kuljetus- ja Logistiikkaliiton johtaja Pasi Moisio.
Moisio arvosteli rajusti istuvan hallituksen ministeriöiden toimia.
– Valtionvarainministeriö on korottamassa dieselpolttoaineen verotusta. Siitä on tulossa 100 miljoonan euron lisälasku elinkeinolle. Työministeri esittää yleisen asepalveluksen alasajoa, joka vaikuttaa kuljettajakoulutukseen. Ympäristöministeriö ajaa kuin käärmettä pyssyyn uutta jätelakia, joka lakkauttaisi sopimusperäisen jätteidenkuljetuksen.


