Uutiset

Päivitetty 26.2.2010 14:21, julkaistu 26.2.2010 13:37

Puu kulkee jäätä pitkin

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Esa Korhonen ajaa varovasti jäätiellä 60 tonnin painoisella yhdistelmällä. Jari Korhonen seuraa taustalla jään käyttäytymistä raskaan ajoneuvon alla.

Puolen kilometrin mittainen ja viidenkymmenen metrin levyinen jäätie ei suuremmin rutise eikä notkahtele Esa Korhosen kuljettaman puutavararekan alla.

Jäätä rekan renkaiden alla on noin 140 - 150 senttiä. Siis paljon enemmän kuin kuuluisassa Rekkakuskit jäällä- ohjelmassa. Vastaavasti vauhtia rekalla on vähemmän.

Täydelle kokonaispainolle jään vahvuuden minimi on Suomessa 125 senttiä.

Kuljetusliike Jouko&Jarin rekassa lastina on UPM:n omistamasta Keinosensaaresta hakattua mäntytukkia. Kuorma on menossa UMP:n tehtaille Kajaaniin.

Esan kuljettaman rekan kokonaispaino on nostureineen tarkalleen 60 tonnia. Sallitusta painosta kielivät tyhjillään olevat kuormatilan tolpat.

– Meillä on nosturissa vaaka. Kuorman paino ei perustu arvioon, kuljetusyrittäjä Jari Korhonen kertoi.

Ensimmäistä kertaa ei Esa ole puuta tai yleensä autoa ajamassa, mutta hakukeikka saaresta on ensimmäinen hänen kohdallaan.

– Ei oikeastaan jännitä. Vaikka onhan se erikoista ajaa jäätiellä, Esa sanoo noustessaan Scanian ohjaamoon. Jari lähtee samantein kuuntelemaan, millaisia ääniä jää rekan painon alla päästelee.

UPM:N sahan lisäksi Keinosensaaresta kuljetetaan puuta Vuokatin asemalle. Vuokatista puutavara jatkaa matkaansa määränpäähän junien vaunuissa.

Keinosensaaresta puun kuljettaminen aloitettiin keskiviikkona. Puuta ajetaan kolmella autolla. Jari Korhonen arvioi ajoa riittävän ensi viikolle saakka.

Keinosensaaresta hakataan puuta 3 000 mottia. Osa puusta tulee aukkohakkaukselta, osa harvennukselta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  3. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  4. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  5. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  6. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 515

  7. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  8. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  10. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 794

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 465

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 398

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 152

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 148

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 122

  7. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 76

  8. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 73

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 53

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 53

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot