Uutiset

Päivitetty 26.2.2010 11:55, julkaistu 26.2.2010 10:12

Kirjolohta istutettiin Särkiseen

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Antti Korhonen ja Antti Harju (oik) kantoivat saavilla istutettavia kaloja Särkiseen perjantaina.

Toiminimi Troplanin Antti Harju uskoi ja toivoi tämän uutisen aiheuttavan pilkkimiesten täysistunnon alkamisen välittömästi Särkisellä.

Särkisenlampeen istutettiin perjantaina aamulla 112 kappaletta kirjolohia.

Kalojen keskipaino on juhlavat 1,33 kiloa. Yhteensä Vuokatinhovin rantasaunan avantoon pulahti 150 kiloa kalaa.

Särkisenlammen kalastusoikeuden vuokrannut Antti Harju kertoi täysistuntoon pääsevän mukaan ostamalla kymmenen euron arvoisen vuorokausiluvan. Vuorokausiluvalla saa pilkkiä koko päivän ja onkia kolme lohikalaa. Seitsemän euron arvoinen kolmen tunnin lupa oikeuttaa yhden lohikalan onkimiseen. Särkiselle myydään myös viikon mittaisia lupia.

Lupia on myynnissä muun muassa Vuokatinhovilla.

Kuhmolaisen Kainuun Lohimestarien kasvattamat kalat tuonut Antti Korhonen varoitti innokkaimpia pilkkimiehiä mahdollisesta pettymyksestä.

– Avannon lähellä ja muuallakaan eivät kalat ensimmäisten vuorokausien kuluessa istutuksesta ole syönnillään.

Samalla Antti Korhonen kumosi uskomuksen, jonka mukaan kalat olisi ruokittu ennen istuttamista.

– Kaloja ei voi ruokkia moneen vuorokauteen ennen kuljetusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  3. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 54

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  7. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 131

  8. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  9. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 161

  10. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 821

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 475

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 404

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 157

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 148

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 125

  7. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 77

  8. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 76

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 55

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 54

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot