Uutiset

Päivitetty 3.2.2010 17:51, julkaistu 3.2.2010 17:32

Törkeä rattijuopumus käy aselupien päälle

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Apulaispoliisipäällikkö Urpo Kössö joutui viime vuonna useaan kertaan harkitsemaan aselupien peruuttamista tai peruuttamatta jättämistä.

Törkeään rattijuopumukseen syyllistynyttä odottaa rikostutkinnan lisäksi aseluvan haltijoille yllätyksenä tuleva tilaisuus.

Aselain nykyisen soveltamisohjeen mukaan törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt kutsutaan keskustelemaan poliisin kanssan aselupien voimassaolosta.

Lupaharkinta tehdään aina kun aseluvan haltija on syyllistynyt muun muassa törkeään rattijuopumukseen tai lieviinkin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin.

Kainuun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Urpo Kössön mukaan puhelimessakin lausuttu uhkaus voi johtaa lupaharkintaan.

Välittömästi ilman harkintaa aseluvat peruutetaan ja aseet haetaan pois jos henkilö on heilunut aseiden kanssa päihtyneenä.

Viime vuonna Kainuun poliisilaitoksen alueella peruutettiin 92 aselupaa ja annettiin 90 varoitusta.

Sitä edellisenä vuotena peruutuksia ja varoituksia kirjattiin noin 60. Määrän kasvu johtuu yksinomaan törkeisiin rattijuopumuksiin syyllistyneiden aselupien uudelleen käsittelystä.

– Jos henkilöllä ei ole muuta kuin törkeä rattijuopumus, niin voi hän selvitä varoituksella. Muu häiriökäyttäytyminen, vaikka toistuvat putkareissut yhdessä törkeän rattijuopumuksen kanssa johtavat lupien peruuttamiseen toistaiseksi, Kössö kuvaili nykyistä käytäntöä.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)18.10.2011 18:15

saatte uskoa että aselupien peruutukset eivät vähennä aseilla tehtyjä rikoksia suomessakaan..

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  3. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  4. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  5. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  6. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 515

  7. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  8. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  10. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 759

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 439

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 386

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 149

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 148

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 121

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 72

  8. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 72

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 52

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 52

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot