Uutiset

Päivitetty 27.1. 14:00, julkaistu 25.1. 16:13

Läppärivarkaita vaaditaan vangittavaksi


Poliisn sunnuntaina kiinniottamaa mieskaksikkoa vaaditaan vangittavaksi. Kajaanin käräjäoikeus käsittelee tapausta pakkokeinoasiana keskiviikkona iltapäivällä.

Venäjältä ja Georgiasta kotoisin olevat miehet varastivat lauantaina kaksi läppäriä eli kannettavaa tietokonetta ensin Kajaanista ja sitten Sotkamosta.

Miehet ovat syntyneet 1970- ja 1980-luvulla.

Tekijöiksi epäiltyjä kuulustellut ylikonstaapeli Hannu Vänninen kertoi poliisin selvittäneen omien tutkimustensa perusteella miesten asuinpaikan Kajaanissa.

Samalla oli tullut ilmi miesten vieneen kannettavia tietokoneita Sotkamon ja Kajaanin lisäksi myös Oulusta ja Joensuusta.

Yhteensä miesten hallusta löytyi seitsemän varastettua läppäriä. Varastetun omaisuuden arvo on useita tuhansia euroja.

Kuulusteluissa teot pääosin myöntäneet miehet olivat kertoneet varastaneensa kannettavat tietokoneet omaan käyttöönsä.

Miehet ovat olleet sunnuntaista saakka vangittuina.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Mustaherukat vietiin melkein silmien alta

    UUTISET 31.8. 14:34 513

  2. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 30

  3. Valtakunnallista keilailupäivää vietetään myös Vuokatissa

    URHEILU 3.9. 15:59 10

  4. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 32

  5. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 47

  6. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 64

  7. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 66

  8. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  9. Sotkamon eläinlääkäripalveluja supistetaan

    UUTISET 1.9. 14:51 27

  10. Outo hiippari kierteli talojen pihoissa Kaitainsalmella

    UUTISET 30.8. 12:00 1515

  1. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 47

  2. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  3. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 66

  4. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 30

  5. Rattijuoppo ajoi varastetulla autolla ojaan ja loukkaantui

    UUTISET 17.8. 16:53 261

  6. Sotkamon kunta myy metsää

    UUTISET 25.8. 20:10 141

  7. Varkaat tyhjensivät autiotalon halkovarastot

    UUTISET 25.8. 13:31 153

  8. Mopokortilliset pojat ajoivat rekisteröimättömillä autoilla

    UUTISET 23.8. 10:46 201

  9. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 64

  10. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 32

  1. Outo hiippari kierteli talojen pihoissa Kaitainsalmella

    UUTISET 30.8. 12:00 1515

  2. Ensimmäinen lupakarhu kaatui

    UUTISET 24.8. 09:13 2821

  3. Maan tiivistäminen irroitti putkista sakat

    UUTISET 24.8. 10:23 193

  4. Kesän lämpöennätyksiä uusiksi

    UUTISET 13.7. 08:59 601

  5. Puolukkaa Puolangalta ja Pudasjärveltä

    UUTISET 1.9. 17:17 101

  6. Sotkamon kunta myy metsää

    UUTISET 25.8. 20:10 141

  7. Varkaat tyhjensivät autiotalon halkovarastot

    UUTISET 25.8. 13:31 153

  8. Talvivaaran tappiollinen alkuvuosi kääntyi voitoksi

    UUTISET 25.8. 11:49 155

  9. Poliisiauto kolarissa Hirvenniemellä

    UUTISET 11.7. 15:38 627

  10. Sieniä löytyy sittenkin

    UUTISET 20.8. 19:38 200

  1. Sotkamolaisia on nyt 10722

    UUTISET 3.8. 16:42 390

  2. Verenluovutukseen kerran kesässä

    UUTISET 22.6. 10:44 711

  3. Elementtipäiväkoti nousee Kontinjoelle

    UUTISET 3.8. 11:41 370

  4. Liikennehäirikkö pahoinpiteli ja rikkoi omaisuutta

    UUTISET 6.7. 16:25 699

  5. Ammus räjähti miehen käsiin

    UUTISET 25.6. 15:30 775

  6. Mökkiseurue riitaantui, pahoinpitelijä sairaalaan

    UUTISET 26.6. 16:16 773

  7. Sähkönkulutus kasvussa Vuokatissa

    UUTISET 27.7. 14:56 440

  8. Kainuun Prikaatin varusmiehet vaihtuvat viikonvaihteessa

    UUTISET 6.7. 16:37 632

  9. Työttömyys lisääntyi kesäkuussa

    UUTISET 27.7. 09:54 491

  10. Nuori uimari joutui haaveriin Salmelassa

    UUTISET 5.7. 14:30 721

  1. Kolmas lupakarhu nurin

    UUTISET 3.9. 11:29 4 7 80

  2. IB-lukiolaiset saivat diplominsa

    AJANKOHTAISET 3.9. 15:14 3 2 66

  3. Vammaisurheilun lajit tutummaksi

    UUTISET 2.9. 13:31 3 0 42

  4. Mustaherukat vietiin melkein silmien alta

    UUTISET 31.8. 14:34 5 13 39

  5. Toisen viisikerroksisen rakentaminen alkoi

    UUTISET 2.9. 16:45 6 4 28

  6. Valtakunnallista keilailupäivää vietetään myös Vuokatissa

    URHEILU 3.9. 15:59 1 0 28

  7. Sotkamon toinen lupakarhu ammuttiin Pohjavaaralla

    UUTISET 2.9. 12:28 6 6 20

  8. Pertin Kesäblogi – Haaska kasvaa horsmaa

    AJANKOHTAISET 20.8. 09:13 24 4 19

  9. Rikkiä paloi Talvivaaran kaivoksella

    UUTISET 22.6. 08:56 73 3 19

  10. Neljä loukkaantui nokkakolarissa Vuokatinhovintiellä

    UUTISET 20.8. 14:47 24 9 18

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti