Vimpelin Vedolle 2 000 euron sakot
Vimpelille langetettiin 2 000 euron sakot kenttäolosuhteisiin vaikuttamisesta ennen viime sunnuntain välieräavausta Sotkamon Jymyä vastaan.
Pesäpallon kilpailun johtoryhmä antoi keskiviikkona aamupäivällä päätöksensä asiasta. Ottelun tulokseen kilpailuryhmä ei puuttunut. Lisäksi johtoryhmä ilmoitti, että jatkossa kaikenlainen kentän manipulointi on kiellettyä.
Vimpelin Saarikentän etuosan ylle oli asetettu pressu, joka poistettiin ennen ottelun alkua. Vimpelin selvityksen mukaan peittämisestä vastasivat Vimpelin kunnan kentänhoitajat. He olivat halunneet varmistaa kentän hyvän kunnon ottelun ajaksi. Pressu peitti kuitenkin vain kentän etuosan.
Kilpailun johtoryhmä katsoi, että tulokseen puuttumiseen ei ollut aihetta, koska kunnan kenttähenkilökunta oli vastuussa kentän peittelystä. Järjestelyistä ei myöskään oltu tehty pelisääntöjen mukaista protestia ennen ottelun alkua.
Johtoryhmä kuitenkin katsoi kenttäolosuhteisiin vaikutetun pesäpallon kilpailumääräysten ja superpesiksen lisenssijärjestelmän vastaisesti. Olosuhteiden tulisi olla samanlaiset joka puolella kenttää. Tästä syystä johtoryhmä langetti Vimpelille 2 000 euron sakon ja edellyttää, että jatkossa olosuhteisiin ei enää vaikuteta.
Vimpeli johtaa jatkuvaa ottelusarjaa voitoin 1-0. Toinen välieräottelu alkaa huomenna torstaina kello 17.30 Sotkamossa.
Asiasta uutisoivat www.superpesis.fi, Kainuun Sanomat sekä Iltasanomat.



pressujutut sikseen ja peliä poijat, selittäjät ei voita ja voittajat ei selitä,vai miten se oli
Ilmoita asiaton kommentti