Samassa kaukalossa idoleiden kanssa
- Teemu Selänteen jääkiekkoleirille osallistuu 160 vuosien 2001-1996 välillä syntynyttä junioripelaajaa.
Juniorijääkiekkoilijat ovat lauantaista lähtien hioneet taitojaan kiekkotähtien kanssa, sillä Vuokatissa on meneillään jo 16. Teemu Selänteen jääkiekkoleiri.
Nuorten kiekkoilijoiden ohjaajina toimivat Selänteen itsensä lisäksi muun muassa Valtteri Filppula sekä Markus Ketterer. Jääkiekko-oppejaan jakavat myös juniorivalmentajat sekä vierailevat eri seurojen tähtipelaajat.
Leirille osallistuu 160 vuosien 2001–1996 välillä syntynyttä junioripelaajaa. Suurin osa leiriläisistä on Kainuun ulkopuolelta, monet Helsingistä ja Turusta, yksi jopa Ivalosta.
Sotkamolaisia leirille ei osallistu. Yksi kajaanilainen sekä kaksi kuhmolaista pelaajaa kuitenkin edustavat maakunnan nuoria kiekkoilijoita.
Leiriläiset ovat päässeet päivittäin jäälle, mutta monipuolisessa leiriohjelmassa on ollut paljon muutakin liikuntaa, kuten sählyä, jalkapalloa, koripalloa sekä uintia.
Teemu Selänteen jääkiekkoleiri päättyy torstaina.


