Sää

Päivitetty 30.12.2009 15:03, julkaistu 30.12.2009 14:27

Kulunut vuosikymmen edellisiä lämpimämpi

Hellepäivää on mukava viettää Hiukan uimarannalla. Arkistokuva.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päättymässä oleva vuosikymmen 2000 - 2009 oli koko Suomessa selvästi edellisiä vuosikymmeniä lämpimämpi. Myös päättyvä vuosi 2009 oli keskimääräistä lämpimämpi koko maassa.

Esimerkiksi 1990-lukuun verrattuna 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä noin puoli astetta ja Lapissa noin asteen korkeampi. Myös poikkeuksellisen lämmin 1930-luku jäi lämpötilavertailussa kakkoseksi tälle vuosikymmenelle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan huomattavaa on myös se, että suurimmassa osassa maata kaikki 2000-luvun vuodet tähän mennessä ovat olleet pitkän ajan keskiarvoja eli vuosien 1971 - 2000 keskiarvoja lämpimämpiä.

Vuoden 2009 keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 3…7 astetta, Oulun läänissä 0…3 astetta ja Lapissa -1…+2 asetta. Vuosi oli keskimääräistä lämpimämpi koko maassa.

Maan etelä- ja keskiosassa sekä Oulun läänissä vuoden 2009 keskilämpötila oli vajaasta puolesta asteesta asteeseen ja Lapissa 1…1,5 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Paikoin ennätyslämpimän vuoden 2008 jälkeen ei tällä kertaa ennätyksiä hätyytelty, vaan vuosi 2009 sijoittui maan etelä- ja keskiosassa noin 15 - 20 ja pohjoisessa 10 - 15 lämpimimmän vuoden joukkoon.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n keräämien alustavien tietojen mukaan päättyvä vuosikymmen (2000 - 2009) on ollut myös globaalisti 1990-lukua lämpimämpi ja näin ollen mittaushistorian lämpimin.

Vuosi 2009 alkoi tavanomaista lauhemmalla tammikuulla, ja vaikka helmikuussa hieman helistikin, tuli talvesta 2008 - 2009 lauhan joulu- ja tammikuun vuoksi tavanomaista leudompi.

Talvisia päiviä, eli päiviä jolloin vuorokauden keskilämpötila on nollan alapuolella, oli koko maassa kuitenkin tavanomainen määrä.

Vuoden 2009 alin lämpötila, -37,6 astetta, mitattiin Inarin Sevettijärvellä 7. helmikuuta.

Myös kevät oli koko maassa keskimääräistä lämpimämpi ja paikoin myös keskimääräistä kuivempi.

Maan itäosassa maalis-toukokuun sademäärät jäivät paikoitellen alle puoleen tavanomaisesta. Toisaalta Lapissa ja maan länsiosassa kevään sademäärät olivat lähellä keskiarvoja.

Kesä alkoi keskimääräistä viileämpänä, kun kesäkuun alussa maan etelä- ja keskiosassa sää oli poikkeuksellisen koleaa.

Kesäkuu päättyi helteisiin, mutta taas heinäkuun alussa sää oli tavallista koleampaa ja hallaa ja yöpakkasiakin havaittiin. Lämmin elokuu kuitenkin tasoitti alkukesän viileyttä niin, että kokonaisuutena kesä oli hieman keskimääräistä lämpimämpi lähes koko maassa.

Hellepäiviä kertyi kesän aikana melko tavanomainen määrä, Lapissa kuitenkin hieman keskimääräistä enemmän. Kesän korkein lämpötila, 29,6 astetta, mitattiin Jämsässä kesäkuun 28. päivä.

Syksyn sää oli hyvin vaihtelevaa. Syksy alkoi paikoin jopa harvinaisen lämpimällä syyskuulla, mutta lokakuu puolestaan oli tavanomaista kylmempi.

Marraskuussa sää muuttui taas keskimääräistä leudommaksi, ja kokonaisuutena syksy oli keskimääräistä lämpimämpi koko maassa.

Joulukuussa sää muuttui taas kylmemmäksi ja talvi 2009 - 2010 alkoikin Lappia lukuun ottamatta keskimääräistä kylmempänä.

Vuoden 2009 sademäärät olivat hieman keskimääräistä pienempiä lähes koko maassa. Vuoden sademäärä oli suurimmassa osassa maata 500 - 650 millimetriä, paikoin maan keski- ja länsiosassa sekä Pohjois-Lapissa 400 - 500 millimetriä.

Pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna suhteessa vähiten satoi maan keski- ja paikoin lounaisosassa, missä vuoden sademäärät ovat noin 70 - 80 prosenttia tavanomaisesta.

Aivan etelärannikolla, itärajan tuntumassa sekä paikoitellen Lapissa sademäärät ovat olleet lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Myrskypäiviä oli tänä vuonna selvästi keskimääräistä vähemmän.

Koko vuoden aikana oli myrskyä, eli keskituulen nopeus oli vähintään 21 m/s, vain 11 päivänä; tavallisesti myrskypäiviä on vuodessa 23. Edellisen kerran näin vähän myrskyjä on ollut vuonna 2002.

Aurinko paistoi vuoden aikana suurimmassa osassa maata noin 1500 - 2000 tuntia, Pohjois-Lapissa 1200 - 1500 tuntia.

Auringonpaistetuntien määrä oli hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Lähinnä lounaisrannikolla ja -saaristossa aurinko paistoi vuoden aikana noin 100 - 200 tuntia keskimääräistä enemmän.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  3. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 515

  5. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  7. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  8. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  9. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  10. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 5226

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 875

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 503

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 424

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 166

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 149

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 132

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 85

  8. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 83

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 58

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 57

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot