Kirjoitettua kieltä luomassa muslimimaassa
- Elsa Sysser työryhmineen on yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa tekemässä khaninkielistä aapista.
Sotkamolaislähtöinen Elsa Sysser on kielityössä Kaukasiassa, pienessä muslimikylässä. Hänen tehtävänään on luoda paikallisten puhumasta khanin kielestä kirjoitettu kieli, jolloin päästään tuottamaan kouluihin lasten kotikielellä aapisia ja muuta opetusmateriaalia.
Alueen virallinen kieli on azer, jonka nykyinen kirjakieli muodostui 1800–1900-lukujen vaihteessa. Neuvostoliittoon kuuluneessa Azerbaidanissa siirryttiin vuonna 1940 kyrilliseen kirjaimistoon. Vuodesta 1991 lähtien itsenäisessä Azerbaidanissa otettiin käyttöön turkin kaltainen latinalainen kirjoitusjärjestelmä.
Samanlaista latinalaisperäistä kirjoitusasua Sysser työryhmineen rakentaa myös khanin kieleen, jota puhuu äidinkielenään noin 3000 ihmistä.
Sysserin taustajärjestönä on lähetysyhdistys Kylväjä, ja hän on Sotkamon seurakunnan nimikkolähetti.
Kotimaan lomallaan Elsa Sysser vierailee kertomassa työstään muun muassa Tenetin koulussa ja Säätiönkulman lähetyspiirissä.


