Teatterin riemua
Kiljunta ja askelten töminä täytti Rientolan salin, kun teatterileiriläiset lämmittelivät lihaksiaan harjoituksia varten.
Perinteinen hippa oli muuntunut ilmaisuleikiksi, jossa vilisi kääpiöitä, jättiläisiä ja haltioita. Toisessa alkuverryttelyleikissä liikuttiin Punahilkka-sadun hahmojen mukaan.Viiden tunnin päivän katkaisi sopivasti ruokailu. 7-vuotias Erin Heikkinen kasasi itselleen suuren annoksen hedelmäsalaattia. Ohjaajat Karoliina Kangasniemi ja Elsa Lankinen tuumivat leirin nuorimmaisiin kuuluvalla Erinillä riittävän intoa ja energiaa. 11 vuotta täyttävä Tamara Räsänen kertoi erilaisten tunteiden ilmaisun sekä kovasti puhumisen olleen hyödyllistä harjoituksia.– Näyttelemistä saisi vielä olla, 11-vuotias Sirpa Seppänen toivoi leirin toiseksi viimeisenä päivänä ja ohjaajat lupasivatkin sitä vielä olevan luvassa.Tänään perjantaina päättyvälle teatterileirille osallistuu kymmenen tyttöjä ja kaksi poikaa, iältään 7–13-vuotiaita. Neljäpäiväisessä hauskuudessa on mukana niin ensikertalaisia kuin aiemmin osallistuneita.Sotkamon kunnan teatteriaiheinen päiväleiri järjestetään nyt kolmatta kertaa.Hauskan tekemisen ja perusteatteriharjoitusten kautta Kangasniemi ja Lankinen innostavat lapsia värikkääseen harrastukseen. Pienistä harjoituksista, kuten tunnetilojen ilmaisemisesta ja äänenkäyttöharjoituksista, edetään isompien kohtauksien harjoitteluun. – Pyrimme innostamaan lapsia luovuuden herättelemiseen, että heille tulisi rohkeutta ja uskallusta heittäytyä ja vielä leikkiä, Kangasniemi kertoo.– Opettelemme myös ryhmässä tekemisen taitoa, Lankinen lisää.Ohjaajat kehuvat nuorten teatterilaisten innokkuutta, vaikka ikäerojen takia nuorempien harjoitukset eivät olleet niin mielenkiintoisia vanhemmille tai päinvastoin.

