Ajankohtaiset

Päivitetty 3.9.2010 15:39, julkaistu 3.9.2010 15:14

IB-lukiolaiset saivat diplominsa

Kuva: Päivi Eskelinen
Päivi EskelinenLähetä palautetta toimittajalle
Tiina Schroderus (vas.) ja Sanna-Mari Haverinen pitivät yhteisen kiitospuheensa englanniksi.

Sotkamon IB-lukiosta valmistui tänä syksynä kuusi opiskelijaa. Diplomijuhlaa vietettiin perjantaina koululla.

Juhlinnan kohteena oli vain kaksi tuoretta ylioppilasta, sillä kansainvälisen luokan muut oppilaat olivat jo palanneet kotimaihinsa.

IB-ohjelma on sama kaikissa IB-kouluissa ympäri maailmaa. IB-opetusohjelman tavoitteena on antaa oppilaalle sellainen yleissivistys ja sellaiset perustiedot, joita tarvitaan millä tahansa uralla ja korkeakouluopinnoissa.

Lukion rehtori Ari Kontro korostikin valmistuneiden oppilaiden saamaa kansainvälisyyskasvatusta, joka on käytännön kautta opittu kouluvuosina.

– Työelämässä kansainvälisyys tulee teillä olemaan yhtä jokapäiväistä kuin koulussakin.

IB-lukion todistus on Kontron mukaan käypää valuuttaa.

– Teillä on kädessänne todistus, joka avaa portit maailmalle. Teillä on mahdollisuus hakea ja päästä minne tahansa jatko-opintoihin, Kontro muistutti.

Sotkamon lukiossa vietettiin nyt kolmannen kerran IB-lukion diplomijuhlaa.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)6.9.2010 08:38

Saapihan sitä tuohon lukea, mutta ei nuilla papereilla vielä kuuhun mennä.
Ei ole ammattia mutta eipä sitä paskahommiin varmaan ole tarkotus jäädäkkään, vaan lähetään hakemaan niitä "paremman palkan ammatteja". Se näkyy vasta sitten muutaman vuoden päästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.9.2010 22:21

Kovan työn ovat tytöt tehneet, ei noita papereita turhasta jaeta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.9.2010 21:30

pelkkää huuhaata koko ylioppilasvouhotus.
Ette oo mitään vielä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  3. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 54

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  7. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 131

  8. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  9. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 161

  10. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 827

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 481

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 406

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 159

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 149

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 127

  7. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 78

  8. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 77

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 56

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 55

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot