Pertin Kesäblogi – Haaska kasvaa horsmaa
- Hirven maalliset jäännökset keskellä karua suota kasvavat horsmaa.
Karun, paikoin lähes puuttoman suon reunasta erottuu muutaman neliön kokoinen vihreä keidas. Lakanlehtien ja suopursujen varsien seasta.
Hapan suo kasvaa edesmenneen kansantaiteilijan laulullaan tunnetuksi tekemää kasvia.
Ravintoa hylättyjen pihojen ja pellonpientareiden sekä metsäautoteiden penkkojen kasvi on imenyt haaskasta.
Nahkasta, luista, lihoista, sisäelimistä. Mitä kaikkea sitä sitten on haaska aikoinaan sisältynyt.
Luista päätellen kyse on aikuisen hirven maallisista jäännöksistä.
***
Kuultuani hirven maallisten jäännösten löytymisestä muutaman sadan metrin päästä Kontiomäentiestä tuli mieleen hämärä muistikuva parin vuoden takaisesta hirvikolarista.
Hirvi olisi törmännyt autoon, tuon muistikuvan mukaan pakettisellaiseen jatkaen matkaansa metsään.
Saattoipa olla kuorma-autokin kyseessä.
Horsmien kasvaminen haaskan kohdalla herätti epäilyksiä. Mistä Rentun Ruusun siemenet keskelle karua suota osasivat?
Ehkä myrskytuulet ja kaiken maailman syöksyvirtaukset ne sinne toivat. Vai oliko hirvi ennen kuolemaansa kulkenut horsmikossa saaden näin mukaansa kasvin siemenet?
Muut vaihtoehdot voi jokainen kuvitella itse mielessään.
***
Kontiomäentien haaska ei enää ole karhuja kiinnostanut. Karhuhavaintoja alueelta kylläkin on tehty.
Toissa vuonna vastaan tuli useampikin kertomus tiellä nähdystä tai tien ylittäneestä nallesta.
Tänään perjantaina alkaneen karhunmetsästyksen valmisteluun kuuluu hankikelien aikana haaskojen eli viranomaisten termiä käyttäen ravintohoukuttimien metsään kuljettaminen.
Isot miehet vetävät ahkioilla joko moottorikelkan avulla tai käsivoimin kotieläinten raatoja sekä kuolleita kaloja sopivaksi katsomaansa paikkaan.
Kesällä sitten erävalvojat ja poliisit juoksevat pitkin metsiä etsimässä näitä metsästäjien kuljettamia haaskoja.
Oikein jännää isojen poikien leikkiä.
***
Karhu on vaikea metsästettävä. Esi-isämme ampuivat karhut joko keväällä pesältä tai kyttäämällä varten vasten tehdyltä haaskalla.
Jossain päin Suomea kutsuttiin haaskalta ampumista lavalta metsästämiseksi. Karhua vahdattiin korkealta lavalta. Eläin ei nähnyt eikä saanut vainua muutaman metrin korkeudessa odottavasta metsästäjästä.
Haaskojen käyttö karhujen metsästyksessä olisi sallittava. Samalla haaskojen vienti muuttuisi luvanvaraiseksi. Haaskan laittamiseen tarvittaisiin maanomistajan ja viranomaisten lupa.
Nykyinen tilanne on kaikista älyttömin.
Seuraavaksi varmaan kielletään kauran viljely sillä perusteella, että kaurapelto houkuttelee syksyllä karhuja ruokailemaan?
***
Isojen haaskojen tarkoituksena on karhun tai karhujen houkutteleminen tietylle seudulle. Haaskan vaikutusalueen säde on useita kilometrejä.
Näin toimi esimerkiksi Saukkoperukasta valtion mailta löytynyt haaska viime kesänä.
Metsäpuroon oli tuotu satoja kiloja kuolleita kirjolohia. Jäljistä ja ulosteista päätellen karhut olivat iloisesti tarjouksen hyväkseen käyttäneet.
***
Tänään alkaa vesilinnun metsästyskin. Onneksi ei käy kova tuuli.
Kovalla tuulella vismuttihauleilla ammuttaessa on syytä käyttää suojalaseja.
Muuten saattavat haulit lentää päin ampujan silmiä.
Oikeasti en ole nähnyt tai kuullut kenenkään käyttävän laillisia panoksia vesilintuja metsästäessään. Eikä pidä käyttääkään.
Korkeintaan panosvyöhön laittaa muutama malliksi.
***
Näin se kesä on mennyt. Pitkä ja kuuma sellainen.
Kiitos kaikille nettiblogin lukijoille, kirjoituksia kommentoineille sekä muuten yhteyttä ottaneille.
Palataan ensi viikolla asiaan verkkolehden lisäksi paperilehdessä.
Miten se radion kuuluttaja sanoikaan. Sanoi, että pysykää kanavalla.
Pysytään me vastaavasti verkossa.
Pertti



Lyijyhaulikielto ja humalassa ajaminen ovat vähän eri luokan asioita. Maalaisjärkeä.....
Ilmoita asiaton kommentti