Ajankohtaiset

Päivitetty 14.8.2010 11:25, julkaistu 9.8.2010 15:55

Reppumatkailu avartaa

Kuva: Maija Räsänen
Maija RäsänenLähetä palautetta toimittajalle
Andrei Glazunov harrastaa liftaamista. Tällä matkalla suuntana on Suomen Lappi.

Sotkamolainen keinosiementäjä Virpi Korhonen ei arkaillut, kun hän työmatkallaan näki tienvarressa nuoren miehen, Andrei Glazunovin liftaamassa. Korhonen poimi hänet kyytiin, ja kävi ilmi että Kuusamoon matkalla oleva Glazunov on kotoisin Valko-Venäjältä.

– Ei siinä mitään menetä, maailmankuva vain avartuu, kotinsa ovet matkalaiselle avannut Korhonen nauraa.

Valkovenäjän valtiollisessa informaatio- ja radioelektroniikan yliopistossa tekoäly-teknologiaa, sekä Liettuassa Vilnassa olevassa European humanities -yliopistossa suunnittelua opiskeleva Andrei Glazunov kertoo asuvansa Minskissä. 21-vuotias Andrei ei ole ensimmäistä kertaa liftausmatkalla.

– Olen liftannut Mustallemerelle, Moskovaan, Pietariin, Ukrainaan ja Saksaan. Liftaus on mielestäni hieno tapa matkustaa, se on elämäntapa. Kun liftaa, näkee kaiken erilaisen näkökulman kautta. Esimerkiksi junalla matkustaessa mennään vain paikasta toiseen. Tien päällä reissatessa pääsee kommunikoimaan paikallisten ihmisten kanssa, näkee miten he elävät ja kuulee heidän tarinoitaan, Andrei kertoo.

Tarvittavat varusteet ja teltta kulkevat mukana suuressa rinkassa. Jos kukaan ei poimi matkalaista mukaansa iltaan mennessä, Andrei pystyttää teltan ja yöpyy metsässä.

– Suomessa on hyvin helppoa liftata. Pisin aika minkä olen kyytiä odottanut, on 20 minuuttia. Muissa maissa aikaa saattaa kulua jopa useita tunteja.

Liftausharrastus alkoi kun Andrei löysi netistä kansainvälisen Hospitality Clubin. Yhteisön tarkoitus on tarjota jäsenilleen ilmaisia majapaikkoja ympäri maailman. Virpi Korhosen vieraanvaraisuus ilahdutti Andreita, ja yhdessä tutkittiinkin Hospitality Clubin sääntöjä netistä.

– Maailma on toisaalta suuri, mutta myös pieni. Kun ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä toisilleen, syntyy onnellisuutta. Niin suuresta maailmasta tuleekin kodikas paikka, Andrei pohtii.

Lue lisää perjantain Sotkamo-lehdestä!


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)27.8.2010 09:09

Thank You Andrei for the interview.. :)
I wish all the best for you and the travellers aroud the globe, plenty of wonderfull experiences and new friends for everybody!
-Maija Räsänen

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.8.2010 00:20

It is really style of life - hitchhiking, when you ready to new impressions and elusive life-detections. And only on Road you can fill yourself )) Thanks, Maija Räsänen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.8.2010 19:20

Olen lukenut Sotkamo lehdesta Virpi Korhosen tarinan. Sanon vain ompa pllut rohkea nainen.! Joskus ei tieda onko matka mies. Hyva vai Huono joit nyky maailmassa liikkuu kaiken karvaista . Olipa hieno etta kaveri oli koulu-sivistysta saanut nuori mies. Hieno asia etta tallaisia on viela olemassa matkan varrella. Toivon talle Andre glazunovin lisaa hyvia lifaus matkoja. Terveisin Kanadasta LP .....

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 50

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  3. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 110

  4. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  5. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  6. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  7. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 1012

  8. Viikon vieras

    AJANKOHTAISET 3.2. 14:04 130

  9. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 1721

  10. Sanomalehdet esillä kouluissa ensi viikolla

    UUTISET 3.2. 10:57 90

  1. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 1.2. 16:19 181

  2. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 94

  3. Kajaanin seutu pysyy rakennemuutosalueena

    UUTISET 7.11. 17:52 451

  4. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 161

  5. Puolet metsäkoneista pakkasparkissa

    UUTISET 1.2. 15:37 2115

  6. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 515

  7. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  8. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 80

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 90

  10. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 1317

  1. Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja

    AJANKOHTAISET 29.1. 13:51 472

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    AJANKOHTAISET 21.12. 14:40 3212

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  4. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 9226

  5. Talvivaaralle lisäaikaa hakemuksen täydentämiseen

    UUTISET 27.1. 15:50 455

  6. Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

    UUTISET 17.1. 11:33 825

  7. Viikon vieras: Eliisa Haverinen

    AJANKOHTAISET 27.1. 14:58 531

  8. Talvisambat ensi kertaa Sotkamossa

    UUTISET 24.1. 15:37 521

  9. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 811

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 393

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 3212

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 52253

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 36831

  4. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 30514

  5. Nokkakolari Torinkyläntiellä

    UUTISET 6.8. 16:04 59315

  6. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 54925

  7. Katinkulta Golf hallitsi Sampopankki openissa

    URHEILU 15.8. 09:45 5771

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 3431

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 3908

  10. Ari Korhonen Kainuun perussuomalaisten johtoon

    UUTISET 28.11. 13:07 2722

  1. Sykettä Sotkamon yöelämässä

    UUTISET 3.2. 19:27 13 17 797

  2. Humalaiset odottivat ojaan suistuneessa autossa poliisin saapumista

    UUTISET 4.2. 11:48 8 0 465

  3. Lehdonsuolla elohopeamittarissa -41

    UUTISET 4.2. 09:26 9 4 399

  4. Sotkamon Kiekko hävisi Et-Po:lle niukasti maalein 3-4

    URHEILU 5.2. 08:09 5 0 154

  5. Laajakaista kaikille, onni yksille

    UUTISET 16.6. 14:34 549 25 148

  6. Ilveksen tiealueelta ampunut jätettiin tuomitsematta

    UUTISET 2.2. 15:04 17 21 122

  7. Nuket valloittivat kirjaston

    UUTISET 3.2. 14:36 11 0 76

  8. Pisterinniementiellä moottorikelkkailtiin golfkentällä

    UUTISET 3.2. 15:13 10 12 73

  9. Salmelan koulun 5b-luokka kolmas tuikkujahdissa

    UUTISET 3.2. 19:59 9 0 53

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 92 26 53

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot