Ohjelmalliset torilauantait päättyivät
- Sotkamon torilla on riittänyt vilskettä varsinkin lauantaisin, kun tarjolla on ollut musiikkipitoista ohjelmaa. Torikahvila jatkaa toimintaansa ainakin elokuun ajan.
Lauantaina helteisellä torilla kuultiin vanhaa suomipoppia ja muuta mukavaa musiikkia Harri&Coronet -bändin esittämänä.
Tälle kesälle ohjelmalliset torilauantait päättyivät tähän. Kuutena kesälauantaina torikansaa ovat viihdyttäneet lähinnä paikalliset artistit.
Musiikki on siivittänyt torikauppaa, asiakkaita on riittänyt niin jäätelökioskilla kuin marjakauppiaillakin. Myös Taidepuodin torille heinäkuussa pystyttäneet kuvataideopettajat Helena Arffman ja Liisa Piirainen ovat nauttineet kesästä.
– Tämähän on ollut kulttuurielämys. Emme ole tehneet tätä pelkästään rahan vuoksi, vaan silkasta sotkamolaisuudesta, he vakuuttavat ja lupaavat tulla ensi kesänä taas uudelleen.
Torikahvila jatkaa edelleen. Koko kylän kesäterassi on avoinna ainakin elokuun loppuun asti, mahdollisesti säiden salliessa vielä pitempäänkin.


