Pertin Kesäblogi – Rientola
- Rientola on rakennuksena tullut tiensä päähän. Omistajalla ei ole enää paljon vaihtoehtoja käytettävissä.
Tulevan syksyn yksi puheenaihe Sotkamossa tulee olemaan Rientolan kohtalo.
Jokainen vähänkin kartalla oleva ymmärtää, ettei Rientolalla ole rakennuksena edessään loistavaa tulevaisuutta.
Loistava, värikäs ja historiallinen menneisyys kylläkin.
***
Sotkamon kunnan ja Nuorisoseurasäätiön välisen vuokrasopimuksen on kunta sanonut irti. Vuoden vaihtuessa Rientolasta ei säätiö saa vuokratuloja.
Vaihtoehdot on vähissä. Pahasti rapistuneen rakennuksen korjaamiseen ei ole resursseja. Rientolan toisessa kerroksessa käymällä saa oikean kuvan siitä, mikä rakennuksen kunto on.
Ilman noin kymmenen vuotta sitten toteutettua katon uusimista, olisi entinen suojeluskuntatalo romahtanut jo aikoja sitten.
***
Rientola herättää edelleen poliittisia intohimoja. Muutama vuosi nähtiin oikein surkuhupaisa näytelmä Rientolaan liittyen.
Silloiset luottamusmiehet ja virkamiehet kunnan ylintä johtoa myöten valehtelivat urakalla päin naamaa.
Oli tarkoitus muka yhdessä korjata ja säilyttää Rientola. Säätiön piti anoa opetusministeriöltä seurojentalojen korjausavustusta. Kunta olisi puolestaan maksanut avustuksen ja todellisten kustannusten erotuksen.
Vastikkeeksi kunnalle tarjottiin pitkäaikaista, nollahintaista vuokrasopimusta. Kunnan osuudeksi olisi jäänyt avustuksen määrästä sijoittaa 200 000 - 350 000 euroa.
Olisi saatu Rientola säilytettyä ja kunnalle edulliset sekä nuorille mieluiset tilat.
***
Näin ei tapahtunut, koska edesmenneen Aune Ester Partasen perintöä odotettiin vesi kielellä. Sirviölän tilan viimeisen omistajattaren jäämistö oli valtionkonttorin käsissä.
Joku oli uskotellut Sotkamon kunnan väelle valtionkonttorin antavan miljoonia euroja nuorisotilojen rakentamiseen.
Ei antanut. Tässä tapauksessa oikeudeksi ja kohtuudeksi voi nimittää Sirviölän maiden menemistä Vuosangan ampuma-alueen vaihtomaiksi.
Toinen syy oli politiikka.
***
Kenellä tästä sotkamolaisesta päätöksentekosekoilusta on nyt hyvä mieli?
Jollain äärikommarilla ja kateellisella ehkä.
Veronmaksajien rahoilla tehdään miljoonan euron remppaa paloaseman muuttamisesta nuorisotiloiksi. Rientola puretaan. Tilalle nousee joko asuin -tai liikerakennus.
Kohta alkaa älytön huuto, miksi säätiö luopuu Rientolasta.
Vastaus on edellä kerrottu. Kaikkemme olemme yrittäneet. Onneksi rakennukselle ei suojelumääräystä kaavaan lätkäisty. Vielä suurempi onni se, ettei ympäristökeskuksen valitus ehtinyt ajoissa. Tipalla oli, koska valitus myöhästyi vain päivän.
Eikä nyt auta, vaikka joku isänmaallinen järjestö kehittäisi haastekampanjan Rientolan puolesta.
***
Nuorisotilojen rakentaminen on sinänsä hieno asia. Nuoriso ei vain tiloissa viihdy, koska toimintamalli on suoraan lainattu neuvostovallan aikaisilta pioneerileireiltä.
Rientolakin on vuorattu alueella tupakoinnin kieltävillä kylteillä. Sisäpuolelta löytyy lisää lapsellisia ukaaseja. Ei se tupakoiminenkaan fiksua ole, mutta kielloilla jengi siirtyy vain vähän kauemmaksi tupakoimaan.
Toinen kysymys on se, miksi yleensä nuorisolle pitää olla erilliset tilat. Harrastusmahdollisuuksia on Sotkamossa lähes rajattomasti.
Nuorisotilavillityksellä on Suomessa poliittinen historia. Nuorisotilojen ja kuntien nuorisotyöntekijöiden tarve perustui 1960-luvun yliopistokommunistien sosialistisista maista lainaamaan malliin.
Malliin, jonka mukaa nuorison oleminen ja tekeminen pitää olla tiukasti ohjattua. Tällä verukkeella kuntiin saatiin lisää poliittisilla perusteilla täytettäviä virkoja.
***
Vielä on kesää jäljellä. Joillakin kesälomaakin.
Pertti



Marilla asiallinen kommentti. Ilman politikointia ja olemattoman perinnön kannssa kieroilua Rientola olisi nuorisotiloina ja muistona jälkipolville.
Ilmoita asiaton kommentti