Viikonlopun sää suosi ulkotapahtumia
- Sari Sirviö ihasteli Maanselän Etapin hevosperhettä sunnuntain kesäjuhla-tapahtumassa.
Traditionaalinen Maanselän Etapin kesäjuhla veti sunnuntaina paikalle parisataa vierasta. Paikalle saapuneiden joukossa oli runsaasti lapsiperheitä, mutta joukkoon mahtui myös naapureita, varttuneempia pariskuntia sekä yksittäisiä ohikulkijoita.
Ruoka ja leppoisa musiikki- ja huumoripitoinen ohjelma sekä tilan eläimet saivat väen viihtymään.
Eikä hellekään kiusannut, sillä vaikka aurinko paistoi, kävi Etapin pihamaalla leppoisa tuulenvire viilentämässä juhlijoita.
Salolainen Sari Sirviö kertoi olleensa viime kesänä ensimmäisen kerran Etapin juhlissa ja tuli sitten toisenkin kerran.
– Täällä tapaa tuttuja ja sukulaisia, ja ohjelma on ihan hauska, entinen sotkamolainen totesi syöttäessään apilaa hevosaitauksen asukeille.
Etapin emäntä Airi Immonen oli tyytyväinen päivän saldoon.
– Kävijöitä on ollut mukavasti pitkin päivää, ja tärkeintä on, että asiakkaat viihtyvät, hän tuumasi.
Etapin kesäjuhlan kävijämäärää verotti samanaikaisesti toisella puolella Sotkamoa pidetty Päivä maalla -tapahtuma.


