Hiukan kesää juhannuksena
- Juhannusaaton kaunis sää oli houkutellut Hiukkaan auringonpalvojia, petankin pelaajia ja lapsiperheitä.
Juhannusaattona oli Hiukan rannalle tullut ihmisiä kauniista säästä nauttimaan. Aurinko olikin esillä yöttömän yön kunniaksi koko aaton, ja kaunis juhannussää houkutteli ihmiset rannoille vesien ääreen. Itse juhannuspäivänä keli viilentyi.
– Aamupäivä oli lämpimämpi, nyt piti jo vetää fleece-takkia päälle, juhannuspäivänä lauantaina työn ääreltä tavoitettu rantavalvoja Toni Pystö tuumi.
Pilvisestä säästä huolimatta lapset pulikoivat vedessä innokkaasti. Perheitä ja nuoria oli rannalle saapunut tasaisesti pitkin päivää.
Juhannusaaton jäljiltä oli Toni Pystö saanut tosin raivata juhlijoiden jälkiä, ennen kuin pienet uimarit olivat hiekalle päässeet tarpomaan.
– Rannan siisteys oli huonossa kunnossa. Aika paljon jouduin siivoamaan roskia eilisen jäljiltä, Pystö kertoi.
Vaikka rannalla on roskille omat astiansa, oli silti maankamaralle päätynyt asiatonta tavaraa.
– Tölkkejä, ruuantähteitä, jopa rikkinäisiä lasipulloja. Tämä oli kyllä ihan odotettavissa eilisen jäljiltä, Pyykkö harmitteli.
Juhannusjuhlijat eivät kuitenkaan olleet aivan koko rantaa sotkeneet.
– Ihmeen siistiä oli kuitenkin, rannan roskikset olivat kaikki täynnä. Jos roskiksiin ei mahdu, voisivat ihmiset kyllä viedä tuomansa roskat mukanaan pois, Pystö totesi.



Lasipullojen tuominen uimarannalle tulisi myös kieltää. Voisko Sotkamo olla siinäkin suunnannäyttäjänä.
Ilmoita asiaton kommentti