Uutiset

Päivitetty 20.2.2012 14:01, julkaistu 20.2.2012 14:00

Nopeasti toteutunut aloite

Demarivaltuutetut Risto Vähäsarja ja Tuula Rossi-Määttä tekivät vuosi sitten maaliskuussa aloitteen hissin rakentamisesta virastotalolle.

Rossi-Määtän ja Vähäsarjan aloite on toteutumassa nopealla aikataululla.

Melkein päivälleen aloitteen tekemisestä virastotalolle valmistuu alakerran kahvion, ensimmäisen kerroksen ja toisen kerroksen yhdistävä hissi.

Vastaava mestari Harri Hyvönen kertoi hissin olevan käyttökunnossa maaliskuun loppuun mennessä. Hissin kustannusarvio lisätöineen on noin 130 -140 000 euroa.

Kunnanhallituksen on maaliskuun loppuun mennessä vuosittain esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista. joita ei valtuusto edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että edellä kerrotun aloitteen lisäksi on käsitelty kaksi muuta aloitetta.

Valtuutettu Pertti Sirviö on tehnyt aloitteen Kaitainsalmelle veneiden nosto- ja laskupaikan rakentamisesta sekä mopoliikenteen poistamisesta Sotkamon ja Vuokatin väliseltä kevyen liikenteen väylältä.

Pekka Heikkinen on tehnyt aloitteen teollistamisohjelman laatimisesta.

Kunnanhallitus on aikonut ottaa aloitteen huomioon ja laatia sopivaksi katsomansa teollistamisohjelman. Valtuutettu Sirviön aloitteista kunnanhallitus totesi venesatamien rakennushankkeita toteutettavan määrärahojen mukaan. Mopoliikenteen kohtalo ratkaistaan tämän vuoden elokuussa valmistuvassa. ELY-keskuksen laatimassa Kainuun moporeittiselvityksessä.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.2.2012 08:05

koettakaapa saada uimaliput työttömille ja muille vähävaraisille huokeammaksi tai vaikka ilmaiseksi...ennaltaehkäisevää toimintaa

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)22.2.2012 07:16

kuhan hölövättään, herrahissiin. sitä ei sitten tervejalkaset käytä !

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 20:11

Pankkiautomaattikin vuokatin puolelle olisi kova juttu.
Ja onpahan hyvä että pyörätuolillakin liikkuvat pääsevät asioimaan virastossa ilman kantoapua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 12:04

Tämä on sitä rakennemuutosta kun rakenteita muutetaan!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.2.2012 10:06

Alkon liike taitaisi tulla uuteen Vuokatin liikekeskukseen kun kaikki Zittingin valitukset on kumottu kaatopaikalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 21:01

Tuulan ja Riston aloite eteni. Muut jäivät Osmon toivomusta lainaten "jauhautumaan muiden unohdettujen asioiden joukkoon".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 17:54

Että oikein hissi,mihinkähän käyttöön??
Ennakkotieto on että ko.hissiin ei mahdu edes trukkilava, ja oli kai ajatus että sillä voidaan kuljettaa tavaraa kerrosten välillä.Mahtuuko pyörätuoli? Taitaa jäädä virastotalon jalattomien rouvien kyyditys välineeksi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.2.2012 14:10

Kyllä teijän sotkamolaisten pitäis saaha alkoholiliike vuokattiin.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 50

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 50

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 110

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 110

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  10. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 5 0 3

  2. Metsäpeuralauma juoksi auton eteen

    UUTISET 9.2. 12:07 30 14 1

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 1

  4. Prikaati säilyy ja kehittyy

    UUTISET 8.2. 13:56 14 1 1

  5. Talvisamboissa mukana myös sotkamolaisia

    KULTTUURI 17.2. 13:11 94 0 1

  6. Kartellikorvausten hakuun jatkoaika

    UUTISET 7.2. 11:33 20 3 1

  7. Sotkamo osaksi suurkuntaa

    UUTISET 9.2. 13:23 49 44 1

  8. Kortiton nainen ajoi kännissä keskellä päivää

    UUTISET 9.2. 09:11 27 3 1

  9. Pakkanen lauhtuu viikonvaihteeksi

    UUTISET 9.2. 12:59 19 2 1

  10. SoKi avasi karsinnat 6-1 -kotivoitolla Rebelsistä

    URHEILU 24.3. 14:35 14 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot