Kuka soitti ovikelloa? Pakkasessa seikkailleen nuorukaisen neljä tuntia edelleen mysteeri
- Olosuhteet olivat kylmät taksin tuodessa nuorukaisen Sopalanpellolle 4. helmikuuta vastaisena yönä.
Toissa lauantaita vasten yöllä pahoin itsensä palelluttaneen nuoren miehen neljän tunnin seikkailu on edelleen mysteeri.
Pojan äiti kertoi pojan jääneen taksista kello 01.55 lauantaita vasten yöllä 4. helmikuuta. Poika oli ollut viettämässä iltaa Syke-Klubilla.
– Vastoin kommenteissa esitettyjä väitteitä pojalla ei ollut kotiavainta mukanaan. Kotiavain oli talvitakin taskussa ravintolan narikassa. Narikassa oli takin lisäksi myös pojan lapaset ja päähine. Narikkalappu löytyi pojan housujen taskusta.
Kotiovelle Sopalanpellolle poika ilmestyi kello 06.00 aikaan. Pojan vanhemmat havahtuivat ovikellon soittoon.
Pojan äiti sanoi olevansa lähes sataprosenttisen varma siitä, ettei hänen poikansa pystynyt soittamaan itse ovikelloa.
– Hänen sormensa olivat niin kauheassa kunnossa, tönköksi jäätyneet. Niillä sormilla ei paineta ovikellon nappia. Varsinkin kun meidän ovikellon nappi ei ole sellaista koholla olevaa mallia.
Samoin pojan äiti kertoi olevansa aivan varma siitä, ettei poika neljää tuntia ole voinut ulkona ilman käsineitä ja päähinettä. Sopalanpellollo aamulla 4. helmikuuta pakkasta oli jopa -35 astetta.
Neljän tunnin retken aikana pojan matkapuhelin ja lompakko oli kadonnut. Pojalla on ollut taksista noustessaan lompakko mukanaan.
Pojan äidiltä saadun tiedon mukaan 19-vuotiasta nuorukaista hoidetaan nyt Sotkamon sairaalassa. Vakavien paleltusmisvammojen hoito tulee kestämään useita kuukausia.
– Kyllä tästä täytyy jonkun tai joittenkin jotain tietää. Pienikin tiedonmurunen kiinnostaa, pojan äiti vetosi.
Mahdollisista havainnoista voi poliisin lisäksi soittaa numeroon 044-3309173.





Onhan se ihan maalaisjärkeä, että jos jättää humalaisen ilman takkia kovalla pakkasella pihalle niin seuraa sen verran että se pääsee sisälle. Ei tähän mitään velvollisuutta tarvita vaan älyä toimia oikein. Ei kaiken tarvitse olla jossain säännöissä kirjattua. Sinällään ei toki ole kuskin syy, mutta heitteillekään ei saa jättää.
Ilmoita asiaton kommentti