Uutiset

Päivitetty 10.2.2012 17:00, julkaistu 10.2.2012 09:06

Villikoirien lauma terrorisoi Laakajärveä

Kuva: Pertti Granqvist
Lähetä palautetta toimittajalle
Laakajärven seutua on terrorisoinut jo pitemmän aikaan irtokoirien lauma.

Laakajärveä terrorisoi noin 20:n, puoliksi villiintyneen koiran lauma. Osa laumasta elää metsissä ja pyörii talojen pihoissa. Koirat ottavat ravintonsa luonnosta tappamalla muun muassa jäniksiä ja metsäkanalintuja.

Kyläläisten kertoman mukaan viimeksi tällä viikolla koiralauma oli raadellut erään talon vanhan metsästyskoiran.

Sotkamon poliisista kerrottiin heille tehdyn neljä ilmoitusta villikoirien laumasta.

Poliisi on kahdesti sakottanut koirien omistajaa sekä antanut eläinlääkärille virka-apua eläinsuojelutarkastuksen pitämisessä.

Yksi, koiranomistajaa koskeva rikosjuttu on poliisilta saadun tiedon mukaan parhaillaan syyteharkinnassa.

Sotkamo-lehteen yhteyttä ottaneiden kyläläisten mukaan tilanne alkaa olla kestämätön. He kertoivat olevansa huolissaan myös koiran omistajasta.

Yhteyttä kyläläiset ovat ottaneet poliisin lisäksi Pohjois-Savon eläinsuojeluvalvojaan villikoirien takia.


AVAINSANAT:

Kommentit (24)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.2.2012 22:57

Kun olis paikallinen susilauma siellä, niin se hoitaisi pois tämän ongelman...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 14:33

Vertailun vuoksi miten poliisi suhtautuu isoon koiralaumaan jota omistaja pitää vapaana. Poliisi on antanut sakot vaikka metsästyskoira on raadeltu. Missä viipyy pollisilain mukainen tappolupa ja koirien lopetus sekä SRVA metsästäjien virka-apu? Jos saman tempun olisi tehnyt yksi susi.....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 07:06

nille koirille kuula kalloon niin eivät häiriköi enää

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 16:21

Laakajärven Hiiden Jokiniemessä koira käy jokayö ruokailemassa lintujen ruokintapaikalla.Koira on sekarotunen vaalearuskea valkea raita rintaperässä. ja pikkuisen lurppakorvat. koira on keskikokoinen kaulapanta valkea.Koira ollut jo kolmeviikkoa häirikkönä. Koira on vihainen näyttelee hampaitaan jos sitä yrittää ottaa kiinni. Kysy lisää Tuomo 050 3459249 jos vaikka on oma koirasi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 14:54

Tässä tapauksessa ei taida olla kateudesta kysymys, vaan huolesta isännästä ja omista lemmikeistä. Laakajärvellä ei pelätä susia vaan villikoiria.....

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 11:35

Van eipä kärsiny meiänkää lehmät ja oli laetumella kun joku piiperö oli tehny ilimotuksen! Mistää ei löytyny huomautettavaa. Kateelliset naapurit asialla taas ja monettakohan kertaa.Kehtovaa ne jotku hakata päätäsä seinään. Piiperö piip piip piip ...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 08:35

Enemmän tuollaiset villikoirat ovat vaaraksi kuin sudet.

Tämän kirjoittajakaan ei tiedä susista mitään!

Jos talosi pihassa kulkisi kymmeniä susia viikoittain nii rupeaisipa haittamaan! Kulkisivat päivällä nii ei kauaa näkyisi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2012 20:57

Hyvin on koirat metsästämään laitettu. On vihreät heijastavat kaulapannat kaulassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2012 18:46

Ja kyläpolliisien on kans herättävä,kevät on tulossa!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)11.2.2012 14:40

Kyllä eläinsuojelivaltuutetun on otettava silloin
vastuu jos omistaja ei pysty huolehtimaan koirista
ja ne kärsivät.Sitä varten on eläinsuojelulaki.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 50

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 50

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 110

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 110

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  10. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 5 0 3

  2. Metsäpeuralauma juoksi auton eteen

    UUTISET 9.2. 12:07 30 14 1

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 1

  4. Prikaati säilyy ja kehittyy

    UUTISET 8.2. 13:56 14 1 1

  5. Talvisamboissa mukana myös sotkamolaisia

    KULTTUURI 17.2. 13:11 94 0 1

  6. Kartellikorvausten hakuun jatkoaika

    UUTISET 7.2. 11:33 20 3 1

  7. Sotkamo osaksi suurkuntaa

    UUTISET 9.2. 13:23 49 44 1

  8. Kortiton nainen ajoi kännissä keskellä päivää

    UUTISET 9.2. 09:11 27 3 1

  9. Pakkanen lauhtuu viikonvaihteeksi

    UUTISET 9.2. 12:59 19 2 1

  10. SoKi avasi karsinnat 6-1 -kotivoitolla Rebelsistä

    URHEILU 24.3. 14:35 14 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot