Uutiset

Päivitetty 11.2.2012 14:38, julkaistu 10.2.2012 08:26

Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

Pakkasessa itsenä paleluttaneella nuorukaisella oli päällään kuvan huppari. Nuorukaisen liikkeistä Sopalanpellon ja mahdollisesti kirkonkylän alueella kaivataan havaintoja.

Sotkamo-lehdessä perjantaina 10.2 julkaistulla lehti-ilmoituksella haluaa viime lauantaina aamuyöstä pahat paleltumavammat saaneen pojan isä selvyyttä tapahtumien kulkua.

Lauantaita 4.2 aamuyöstä klo 02.00 aikaan tuli taksikyydillä kotinsa pihaan Sopalanpellolle 19-vuotias, 186 senttiä pitkä vaaleahiuksinen mies. Nuorukainen oli ollut viettämässä iltaa Syke-klubilla.

Kyseinen nuorukainen ei ollut osallisena ravintolassa sattuneeseen tappeluun.

Erikoisesti kuvioituun huppariin ja sinisiin farkkuihin pukeutunut nuori mies nousi taksin kyydistä ihan normaalisti kotipihalleen. Miehellä oli tuolloin mukana lompakko ja oletettavasti puhelimensa.

Kello 02.00 jälkeen tapahtui jotain. Neljä tuntia myöhemmin nuorukainen ilmestyi kotiovelleen. Nuorukaisen sormet ja varpaat olivat pahoin paleltuneet.

Kyseisenä yönä pakkasta oli ainakin -30 astetta.

Edelleen sairaalassa hoidettavana olevalla nuorukaisella ei ole itsellään muistikuvia kyseisestä neljästä tunnista.

Hänen lompakosta oli jäljellä vain vahva kiinnitysketju. Matkapuhelin, Nokia E71 oli myös kadonnut. Poliisille on asiasta tehty tutkintapyyntö. Poliisi selvittää asiaa.

Nuorukaisen perusväriltään tummassa hupparissa lukee selässä kultaisilla kirjaimilla GGW. Tuntomerkkeihin sopivasta miehestä kaivataan havaintoja. Soittaa voi puhelinnumeroon 044-3309173.


AVAINSANAT:

Kommentit (30)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.2.2012 00:38

Nurmeshovissahan oli ollut vastaavanlainen tapaus,jossa epäiltiin tyrmäystippoja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 11:50

Luuletteko ettei ensimmäisenä ole otettu yhteyttä taksiin joka pojan kotiin toi. Turha taksia on syyllistää täällä palstoilla tämän enempää, minkä kuski mahtaa sille jos asiakas lähtee hortoilemaan kyydin jälkeen pakkaseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 10:41

Näyttää taas siltä, että syy on taas kaikessa muussa, kuin tarinan sankarissa itsessään.
Väkisin on raahattu baariin, missä on juottamalla juotettu viinaa ja sen jälkeen sydämmettömästi hylätty pakkaseen ilman, että tarinan sankarilla olisi mitään osaa tai arpaa tapahtumaan.
Ei käy kateeksi Sotkamon nuorisoa, jos tuollaiseen miehistymisriittiin joutuu osallistumaan täysin tahtomattaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 10:18

Kyllä ne jaksaa paskaa jauhaa. Oma vika kun juopi niin paljon, että ei enää kotiin selviä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 20:38

Taksihan ei saa jättää huonossa kunnossa olevaa asiakasta ulos pakkaseen. Se on heitteillejättö. Niin se vaan on.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 20:38

" Kaveri oli saatettu taksiin ravintolasta ja vielä tarkistettu että puhelin ja lompakko ovat mukana. Ja osoitteenkin oli osannut mongertaa kuljettajalle."

Jos sulla kerta näinkin tarkkaa tietoa on, niin varmaan olet kertonut asiasta tutkivalle poliisille? Kuka se sinne taksiin saattoi ja lähtikö yksin? turhaa näitä näille kommenttipalstoille on heitellä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 19:25

Meidän äiti valvoi aina niin kauan että viimeinenkin poikanen oli tullut kotiin. Ei annettu avaimia itelle. Äiti tuli aukasemaan ovea, kun tultiin kotiin. Vaan eipä tuossa kunnossa kotiin tultukaan ikinä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 18:49

ENSIN TAPPELUT ,SITTEN TÄMÄ JUTTU , KOLMANNESTA
TAPAUKSESTA OVET MENEVÄT KIINI, JA JOUTAAKIN
MENNÄ.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 16:14

Onneksi muilla paikkakunnilla taksikuskit katsovat, että asiakas pääse ulko-ovesta sisälle saakka. Vaikka asiakas olisi selvinpäin. Kyllä taksikuskillakin on jonkinlainen inhimmillinen kansalaisvelvollisuus vähän katsella asiakkaan perään, eikä vain miettiä milloin työaika loppuu, tai mistä uuden kyydin saisi. Toisaalta en kyllä haluaisi olla taksikuski, ammatti ei ole niitä maailman helpoimpia. Olisiko hyvä jos itse kukin pitäisimme toisistamme parempaa huolta vaikkemme sukulaisia keskenämme olekaan?!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 15:01

Syke-klubi ei liity muuten tähän asiaan kuin niin, että nuorukainen oli ollut siellä. Varmaan siksi mainittu, jos joku on hänet siellä nähnyt.
Ei muuten tuossa pakkasessa kukaan selviä neljää tuntia. Täällä netissä olleen jutun mukaan Sopalanpellolla oli ollut jopa -36 pakkasta kyseisenä lauantaina.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 40

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 50

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 110

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  10. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 5 0 3

  2. Metsäpeuralauma juoksi auton eteen

    UUTISET 9.2. 12:07 30 14 1

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 1

  4. Prikaati säilyy ja kehittyy

    UUTISET 8.2. 13:56 14 1 1

  5. Talvisamboissa mukana myös sotkamolaisia

    KULTTUURI 17.2. 13:11 94 0 1

  6. Kartellikorvausten hakuun jatkoaika

    UUTISET 7.2. 11:33 20 3 1

  7. Sotkamo osaksi suurkuntaa

    UUTISET 9.2. 13:23 49 44 1

  8. Kortiton nainen ajoi kännissä keskellä päivää

    UUTISET 9.2. 09:11 27 3 1

  9. Pakkanen lauhtuu viikonvaihteeksi

    UUTISET 9.2. 12:59 19 2 1

  10. SoKi avasi karsinnat 6-1 -kotivoitolla Rebelsistä

    URHEILU 24.3. 14:35 14 0 1

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot