Kaksi peltopyytä jäi junan alle - medialle lähetettiin tiedote
Kansalaiset kysyvät usein sitä, mistä toimittajat saavat tiedon onnettomuuksista.
Aktiivisten kansalaisten, Sotkamossa Haapalan Aimon vasikoiden HTT:n eli Hevosmiesten Tietotoimiston lisäksi on olemassa virallisempikin kanava.
Eri medioiden toimituksiin sähköpostina tulevissa pelastustoimen mediapalvelutiedotteissa kerrotaan onnettomuuden laatu, tapahtumapaikka ja tapahtuma-aika. Onnettomuuden suuruutta kuvataan termeillä pieni, keskisuuri ja suuri.
Sunnuntaita vasten yöllä oli Oulun hätäkeskuksen alueella Kempeleessä sattunut pieneksi luokiteltu raideliikenneonnettomuus. Onnettomuus oli tapahtunut kello 23.43 aikaan. Kello 00.30 saapuneen tiedotteen mukaan junan alle oli jäänyt kaksi peltopyytä.
Tiedotteessa ei kerrottu tarkemmin onnettomuuden syitä ja seurauksia. Tiedote todisti oikeaksi sen, kuinka tarkasti tiedottaminen onnettomuuksista hoituu. Jos ei sitten tiedotetta lähetetty puoliksi piruuksissaan muuten tunnetusti uutisköyhää keskitalven aikaa piristämään.



Kutsuttiinko eläinlääkäri paikalle?
Ilmoita asiaton kommentti