Sudet tappavat peuroja ja kiertelevät pihoissa Pohjois-Tipaksella
- Sudet ovat tulleet peurojen perässä Huhtikankaalle. Kuvan peura ei ole suden tappama, peuran oli listinyt ilves.
Kolme sutta kiertelee peurojen perässä Pohjois-Tipaksella. Jälkien perusteella kaksi sutta kulkee yhdessä ja yksi enemmän tai vähemmän omia polkujaan.
Susien jäljiltä on löydetty kaksi tapettua peuraa ja yksi hirvi. Susien saaliiksi joutunut emohirvi oli vasoineen peuralauman keskellä. Sudet olivat jostain syystä tappaneet emon ja jättäneet vasan rauhaan.
Samoin oli käynyt Räädyn talon kohdalle järven jäälle tapetulle vaatimelle. Vaatimen kuolema paljastui vasan pyöriessä kuolleen emonsa ympärillä jäällä.
Torstaita vasten yöllä toinen susikaksikosta oli käynyt omakotitalon terassilla Pohjois-Tipaksella.
Jäljet suden jättämiksi toteamassa käynyt petoyhdysmies Jarmo Okkonen kertoi suden juosseen Kissaniementien yli, käyneen talon terassilla jatkaen matkaansa Tipasjoen yli Huhtikangasta kohden.
Sudet ovat myös seurailleet omistajansa kanssa lenkkeilemässä olleita koiria Huhtikankaalla.
Erään tiedon mukaan yksinään liikkuva susi olisi loukannut jossain yhden jalkansa ja kulkisi kolmella jalalla.
Jarmo Okkonen kertoi useiden satojen peurojen pakkautuneen pienelle alueelle Huhtikankaan seutuville. Okkonen arveli susien tappaneen useampia peuroja kuin mainitut kaksi.





Taajamissa pyörivät suden näköiset oliot eivät millään voi näköjään olla susia, koska asiantuntijoiden mielestä oikea susi väistää ihmistä ja ei voi sietää edes ihmisen hajua. Edellä mainitusta voidaan varmasti päätellä, että taajamissa pyörivät susilta vaikuttavat oliot ovat villiintyneitä koiria tai koirasusia, jotka saa vapaasti ampua yleinen metsästyksen turvallisuus määräyksiä noudattaen.
Mielestäni asia hoidettava nopeasti, koska ilmeisen riskin toteduttua on raadellun lapsen kannalta on yksi ja sama oliko kyseessä villiintynyt koira, koirasusi tai susi, jälki on kamalaa joka tapauksessa.
Ilmoita asiaton kommentti