Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman
- Uusi tapa toimia. Ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla (oik), kaivoksen johtaja Lassi Lammassaari ja toimitusjohtaja Pekka Perä esittelivät ympäristöasioiden parannusohjelman keskiviikkona.
Talvivaaran kaivososakeyhtiö julkaisi viisi kohtaa sisältävän ympäristöohjelman keskiviikkona.
Talvivaaran lupaa pienentää vesistöpäästöjä merkittävästi, vähentää edelleen hajuhaittoja, rajoittaa kaivoksen pölyämistä, parantaa ympäristöviestintää ja asettaa uudet, pitemmän aikavälin ympäristötavoitteet.
Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä sanoi yhtiön tehneen virheitä ympäristöasioiden ja niistä viestimisen suhteen.
Ympäristöasioista viestitään jatkossa www.paikanpäällä.fi -blogisivuston kautta. Sivusto on avattu tiistaina.
Perä sanoi pahoittelevansa kaivoksen kainuulaisille aiheuttamaa huolta ympäristöstä.
Mikäli kaivoksen ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hillaa on uskominen, suurin huoli ympäristön ja erityisesti vesien tilasta on taakse jäänyttä elämää.
– Vesistöjen kuormitus kasvoi todellakin vuonna 2010. Viime vuoden aikana kuormitusta saatiin laskettua.
Hilla kertoi Jormasjärvessä ja Laakajärvessä kuormituksen olevan havaittavissa, mutta haitallisista pitoisuuksista ei ole kysymys.
Suositus kaivoksen lähellä olevien pienien järvien veden käytön rajoittamisesta löylyvetenä ei johdu veden laadusta yksistään.
– Vedessä on magnaania. Magnaanin käyttäytymistä veden höyrytyessä ei tunneta. Suositus koski vain kolmea kesämökkiä, hilla ja kaivoksen johtaja Lassi Lammassaari kertoivat tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.
www.paikanpäällä.fi





kostamus on hyvä esimerkki järvien ja maisemien saatuttamisesta täytyykö sama toistua myös täällä kainuussa ja savon puolella eritoten.jätevedet jakautuvat 30% sotkamon suuntaan ja loput 70% kohti savoa? näin ovat asian ilmoittaneet.
Ilmoita asiaton kommentti