Uutiset

Päivitetty 17.1.2012 11:38, julkaistu 17.1.2012 11:33

Sotkamoon puoli miljoonaa euroa maatalouden investointitukea

Vuonna 2011 Kainuun ELY-keskuksessa tehtiin yhteensä 37 myönteistä maatilojen investointeihin liittyvää tukipäätöstä. Tukipäätösten arvo oli yhteensä 2,962 miljoonaa euroa. Lisäksi tehtiin viisi lainan valtiontakauspäätöstä lypsykarjanavettainvestointiin.

Nuoren viljelijän aloitustukihakemuksiin maatilojen sukupolvenvaihdoksiin tehtiin kahdeksan tukipäätöstä, joista kolme kohdistui Kuhmoon, kolme Sotkamoon ja kaksi Puolangalle.

Maatilojen investointituesta lypsykarjanavetoiden rakentamiseen tehtiin yhdeksän tukipäätöstä, joista yksi kohdistui Kuhmoon, yksi Sotkamoon, yksi Kajaaniin, kolme Puolangalle, yksi Hyrynsalmelle, yksi Suomussalmelle ja yksi Vaalaan.

Eniten tukea myönnettiin Puolangalle 1,135 miljoonaa euroa ja seuraavaksi eniten Sotkamoon 0,566 miljoonaa euroa. Ristijärvelle ja Paltamoon ei tehty yhtään maatalouden investointitukipäätöstä.

Maatalouden investointitukien vuoden 2012 ensimmäinen hakuaika käynnistyi joulukuun 6. päivä 2011 ja päättyy tammikuun 20. päivä 2012.

Investointitukea vuonna 2012 on mahdollista hakea muun muassa lypsy- ja nautakarjatalouden investointiin, salaojitukseen, lämpökeskukseen, rehunjakovaunusta lypsylehmien parsipeteihin. Myös maatilakohtaiset biokaasulaitokset ja lämpökeskukset ovat tuen piirissä.

Tukea myönnetään avustuksena, lainan korkotukena ja valtiontakauksena.

Nuoren viljelijän aloitustukea tilanpidon aloittamiseen voi hakea koko vuoden. Se on tarkoitettu ensimmäistä kertaa tilanpidon aloittavalle viljelijälle. Tukea täytyy hakea ennen kuin täyttää 40 vuotta.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)5.2.2012 11:41

Mitähän keksisi ens kesäksi uutta että kateellinen naapuri tekee eläinsuojeluilmoituksia ja muutenni kiikaroepi.Minäpä olin viimekesänä viisaampi vaekka koetit naruttoa."huolestunut ohikulkija"

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)21.1.2012 22:40

Onkohan kukaan älynny tätä?? Perustaa ensin maatalouden sivuelinkeinon ja anoa tuet? Sitten vähän ajan päästä sivuelinkeinolle sivuelinkeino ja taas tuet pois ONKO ONKO?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.1.2012 07:01

Huvittaa tuo 40 vuoden ikä katto tukiin.Jotainhan sitä tiloille saadaan silläkin aikaan.Tukikeinottelun vuoksi perustetaan maatalousyhtymiä että saa vanhat yli 40 vuotta täyttäneet parempia tukia lastensa kautta...heh heh

Pikkusen yli viiskymppisenä jo jollekkin luopumiseläkkeelle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.1.2012 19:26

Huvittaa tuo 40 vuoden ikä katto tukiin.Jotainhan sitä tiloille saadaan silläkin aikaan.Tukikeinottelun vuoksi perustetaan maatalousyhtymiä että saa vanhat yli 40 vuotta täyttäneet parempia tukia lastensa kautta...heh heh

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.1.2012 12:13

Ja tehomaanviljely ei saastuta luontoa ollekaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.1.2012 23:19

Pitäisikö ELY:n miettiä myös niitä yrittäjiä ja ihmisiä jotka joutuvat kärsimään Talvivaaran aiheuttamista vahingoista ja menetyksistä? On hyvä että nuoria viljelijöitä tuetaan, mutta turha on työntää rahaa uusiin hankkeisiin jos ELY ei pysty turvaamaan edes nykyisten jo toimivien yrittäjien toimintaedellytyksiä Talvivaaran toiminnan vuoksi! Hoitakaa valvontavelvollisuus, joka ympäristöasioissa teille virkamiehille kuuluu. Yrittäkää nyt ainakin!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 40

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 387

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 369

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 369

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 362

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 350

  6. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 5 0 305

  7. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 296

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 166

  10. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 4 0 117

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot