Uutiset

Päivitetty 9.1.2012 17:40, julkaistu 9.1.2012 17:18

Kainuuseen uusi toimintamalli

Kuva: Martti Huusko
Martti HuuskoLähetä palautetta toimittajalle
Myös sotkamon kunnan päättäjien on varmistettava, että kuntalaisten palvelut ovat mahdollisimman hyvässä kunnossa kun hallintokokeilu päättyy 31. joulukuuta 2012.

Kainuun kunnanjohtajat ja Kainuun maakunta -kuntayhtymän johto pitivät maanantaina tavallisen, kuukausittaisen kokouksensa Kajaanissa. Kokouksen loppuosaan osallistuivat myös Kainuun kansanedustajat.

Luonnollista kyllä kokouksen asialistalla oli Kainuun hallinnollinen toimintamalli ja yhteiset palvelut vuoden 2013 alusta lähtien, sillä hallintokokeilu päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Kainuun hallintokokeilun jatkolain aikaikkunan sulkeuduttua vuodenvaihteessa kunnat ja kuntayhtymä jatkavat 1. tammikuuta 2013 jälkeisten palvelujen suunnittelua.

Uusi palvelumalli valmistellaan tämän vuoden aikana. Kuntien alustavat kannanotot tarvitaan tammikuun aikana.

Kainuun kansanedustajille kerrottiin palvelumallin suunnittelun tilanteesta.

Kansanedustajien kanssa kuntien ja maakunnan päättäjät keskustelivat myös kuljetustuesta.

Kansanedustajat, kuntayhtymä ja kunnat haluavat turvata riittävän kuljetustuen, koska kuljetustuet ovat Kainuun elinkeinoelämälle elintärkeä, mutta valtiolle kustannusvaikutuksiltaan pieni asia.

Entistä enemmän energiaa kuntien ja maakunnan johto päätti suunnata vastaisuudessa Kainuun elinkeinojen kehittämiseen. Riittävien palvelujen turvaaminen on tärkein asia myös muuttuneessa tilanteessa, ja tähän pystytään.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)9.1.2012 22:09

Palvelumallia valmistellaan? Montakohan vuotta siihen valmisteluun pitää varata aikaa? Väitän että useampi vuosi saattaa vierähtää, sillä kyllä virkamiehet pitävät siitä huolen että heidän työpaikat pitää säilyttää. Muusta ei ole niin väliä. Elinkeinojen kehittäminen tulee vasta tämän jälkeen. Kysykää vaikka Sotkamon kunnan johtokaksikolta (P+A)!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 20:32

Keskustelu suljettu liian asiallisten kommenttien vuoksi

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 19:41

Ei tullut takkia, ei tullut lakkia, ei edes tuluskukkaroa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 19:33

Ei mitään uutta toimintamallia, vaan peruskunnat ja niiden perinteinen luonnollinen yhteistyö takaisin kunniaan. Vain siten palvelut säilyvät eri puolilla Kainuuta - siellä missä ihmisetkin ovat. Jos jotkut kunnat haluavat tehdä liitoksia, se on puhtaasti niiden oma asia. Sotkamo selviytyy siinä kuin muutkin tämän kokoiset kunnat ja tällä elinkeinopohjalla Suomessa olevat kunnat. Tärkein tehtävämme Sotkamossa on turvata sotkamolaisten peruspalvelut, antaa kaivannaisteollisuuden kehittyä ja luoda matkailuelinkeinolle jatkuvan kasvun edellytykset lähinnä edeskäyvällä maapolitiikalla; tontteja pitää olla kaikille haluaville siedettävillä hinnoilla, niin yrityksille kuin asukkaillekin. Sotkamolla on Kainuun ylivoimaisesti parhaat edellytykset olla itsenäinen kunta, miksi emme sitä olisi. Suomessa on lukuisia kahden kuntakeskuksen kuntia, joissa voimavarat menevät päällekkäisten palvelujen turvaamiseen, miksi me tänne Sotkamoon ottaisimme sellaista riesaa kuntaliitoksilla, kun niistä ei ole osoitettavissa muutoinkaan mitään asiallisesti perusteltavissa ja näytettävissä olevaa hyötyä. Toivottavasti valtuutettumme ja virkamiesjohtomme unissaankin muistavat, kenen asialle heidät on laitettu. Helsingin käskyjä ei kannata kuunnella eikä odotella, valta on Sotkamon valtuustolla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 18:44

Mikä tässä nyt oli uutinen? En saa kompurakielestä mitään selvää.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 40

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 387

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 369

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 369

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 362

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 350

  6. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 5 0 305

  7. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 296

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 166

  10. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 4 0 117

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot