Venäläissesonki jatkoajalle
- Venäläissesonki on menossa jatkoajalle. Osa matkailijoista jäikin Vuokattiin ja Sotkamoon vielä viikoksi.
Osa omilla autoillaan saapuneista venäläisistä matkailijoista ovat jääneet jatkoajalle Vuokattiin.
Aluemyyntipäällikkö Päivi Käräjämies RTG Oy:stä kertoi jatkoajan tarkoittavan kuluvaa viikkoa.
– Sotkamossa ja Vuokatissa on niin mukavaa. Niin mukavaa, että jotkut asuvatkinn täällä, Käräjämies vastasi kysymykseen viipymän jatkumisen syystä.
Kuluneen vuodenvaihteen ja loppiaisen sesongistä Käräjämies sanoi tulevan mitä todennäköisemmin taloudellisesti paremman kuin edellisestä vuodesta.
– Jatkoajan ansiosta. Oikea syy jatkoaikaan ovat erinomaiset, ulkoiluun oikein hyvin sopivat ilmat. Olen kuullut Helsinkiin menoa suunnitelleiden venäläisten muuttaneen mielensä ja jääneenkin vielä viikoksi Vuokattiin.
Tyytyväinen menneeseen viikonloppuun ja varsinkin loppiaiseen oli Sotkamon K-Supermarketin kauppias Hannu Korhonen.
– Kauppa kävi paremmin kuin vuosi sitten. Loppiaisen aukiolo tietenkin vaikutti tähän, mutta tulos olisi ollut hyvä ilman loppiaistakin. Todella tärkeä sesonki kaupalle.
Myytävä tavara oli Supermarketissa riittänyt hyvin. Paitsi leipä.
– Leipä loppui loppiaisena. Leipomot eivät leivo lauantaina eli täydennystä emme saaneet.
Toimitusjohtaja Heidi Finer Vuokatinhovista kertoi heidän venäläisasikkaistaan suurimman osan lähtevän tiistaina charterjunilla ja charterlennoilla takaisin kotimaahansa.
– Kaksi viikkoa talo on ollut täynnä. Joulun jälkeen osittain kotimaisten matkailijoiden ansiosta. Viime viikon venäläisten. Nyt on pari väljempää päivää edessä. Sitten tulee kotimainen ryhmä viikonlopuksi.
Venäläisten matkailijoiden rahankäytön Finer totesi vuosien varrella muuttuneen.
– He ovat hintatietoisia, eikä rahaa käytetä kuten 10 vuotta sitten. Kaikenkaikkiaan sesonki on ollut oikein hyvä meidän kannalta katsottuna.



On teillä jutut.
Ilmoita asiaton kommentti