Uutiset

Päivitetty 9.1.2012 12:35, julkaistu 9.1.2012 12:17

Perussuomalaisilta julkilausuma kuljetustuesta, kaivoksista ja kuntaliitoksista

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Perussuomalaisten Kainuun piirin mukaan kuljetustuen leikkaukset ja polttoaineveron korotus ovat kohtalokas yhdistelmä varsinkin Kainuussa.

Perussuomalaisten Kainuun piirin hallituksen järjestäytymiskokouksen laatimassa julkilausumassa otetaan kantaa kuljetustukiin, kaivosteollisuuteen ja kuntaliitoksiin.

Kuljetustustuesta todetaan 60 prosentin leikkausten vaikutukset samaan aikaan nousseen polttoaineveron kanssa olevan Kainuussa jopa hallitsemattomat.

– Kyse ei ole Euroopan Unionin, vaan nykyhallituksen ja liikennemisteri Merja Kyllösen linjauksista, todetaan julkilausumassa,

Vertailumaana on Ruotsi, jossa kuljetustukia maksetaan 50 miljoonaa euroa. Suomessa määrä putoaa tänä vuonna viiteen miljoonaan euroon.

Talvivaara ja muut Kainuun kaivoshankkeet puhuttivat myös piirin hallitusta.

Kaivosteollisuus tulee olemaan yksi Kainuun merkittävistä tukijaloista seuraavien vuosikymmenten aikana. Siihen tulee satsata myös yhteiskunnan varoja olemassa olevien resurssien puitteissa. Kaivosteollisuus, Talvivaara etunenässä, ei saa kuitenkaan tuhota kainuulaisten omia elinolosuhteita eikä olemassa olevaa matkailuelinkeinoa.

Perussuomalaiset esittävät, että Kainuussa valmistuttaisiin kuntaliitoksiin siten, että Kajaani, Paltamo sekä Ristijärvi muodostaisivat Etelä-Kainuun, Kuhmo ja Sotkamo Itä-Kainuun ja Suomussalmi, Hyrynsalmi sekä Puolanka Pohjois-Kainuun kunnat. Esityksemme ei ole kiveen hakattu, mutta mielestämme tämä aluejako mahdollistaisi koko Kainuun kehittämisen myös jatkossa ja olisi hyvä lähtökohta keskustelulle.

Hallituksen 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Yrjö Puurunen Suomussalmelta, 2. varapuheenjohtajaksi Eija Hakkarainen Kajaanista ja 3. varapuheenjohtajaksi Kalle Moilanen Vaalasta.

Piirisihteerinä ja taloudenhoitajana toimii kajaanilainen Jaana Sankilampi. Piirin puheenjohtajaksi on aiemmin valittu sotkamolainen varatuomari Ari Korhonen.


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)10.1.2012 21:06

Poliittisessa päätöksenteossa tarvitaan ns. järjen lisäksi myös viisautta. Sillä saadaan tuloksia aikaan. Sitäkin löytyy Sotkamon valtuustosta mutta ei välttämättä kepusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 16:59

Ompa selvää tekstiä sanokaa toisetkin puolueet yhtä seivästi asianne.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 13:03

Tämän päivän paperilehdessä on taas mielenkiintoinen näkökulma kaavoitusasiasta. Maallikkonakin ihmettelin päätoimittajan kirjoittamaa juttua. Menikö siinä kaikki kohdalleen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 12:32

Nyt on tulossa järkimies mukaan politiikkaan, ymmärtää muutakin kuin sanoa että joo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 09:38

Miksi ei ole tämä juttu oikeassa lehdessä? Miksi mä tilaisin lehden, jos mielenkiintoisimmat jutut on netissä vain?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 09:31

Hyvä kannanotto. Kissa on nostettava pöydälle joskus. Mitä aiemmin, sen parempi. Kepulaiset kyläpolitiikot pilasivat Kainuun mallin, näin tulee käymään näisä kuntaliitosjutuissakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)10.1.2012 07:22

Kylähulluja näkyy riittävän!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 22:22

Missä ovat kepulaisten ja muiden puolueiden kannanotot näihin tärkeisiin kysymyksiin? Sotkamossa varmaan miettivät, että miten niistä kaavakuvioista ehdittäisiin repiä maksimit maanomistajille, ennenkuin persut tulevat sotkemaan pisnekset!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 20:38

Hei!Sensuuri vauhtia että kommentit tulisi julki saman vuorokauden aikana kuin ne on kirjoitettu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)9.1.2012 20:34

Höpö höpö asioita esitätte,ehkäpä ei ole mietitty loppuun vertaamista Ruotsin tukiin (onko suhteutettu)eikä Kyllönen ole yksin linjauksia tehnyt,enkä usko että talvivaara olisi yhteiskunnan tukien varaan laskelmoinut?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 40

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 387

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 369

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 369

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 362

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 350

  6. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 5 0 305

  7. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 296

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 166

  10. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 4 0 117

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot