Uutiset

Päivitetty 3.1.2012 08:34, julkaistu 3.1.2012 08:12

Sähköyhtiö varoittaa nyt lumesta langoilla

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Myrskyjen lisäksi sähkönjakelua uhkaa ainakin vaaramaisemissa langoille kertyvä lumi.

Lunta satoi muutaman sentin taas lisää tiistaita vasten yöllä.

Yllättävän voimakkaan itätuulen ansiosta lunta liikkui myös tuulen voimalla. Paikoin tiestölle oli kertynyt melkein puolen tien levyisiä tuiskuvalleja.

Laajempia sähkökatkoja ei lumimyrsky aiheuttanut.

Valvomopäällikkö Ismo Reinikka E. ON Kainuusta kertoi päivystäjän saaneen nukkua yönsä rauhassa.

– Nyt aamulla tuli ilmi yksittäinen sähkökatko Hyrynsalmen Moisiovaaralla.

Kainuussakin ollaan varpaillaan sähköyhtiössä myrskyn varalta. Viikon takaiset kokemukset ovat vielä tuoreessa muistissa.

– Etelä-Suomeen tulossa oleva myrsky ei näyttäisi yltävän tänne saakka. Silti olemme varuillamme ja seuraamme tilannetta jatkuvasti, Reinikka sanoi.

Sääennusteiden mukaan lunta tulee seuraavan viikon aikana rutkasti lisää.

Niin paljon, että sähköyhtiö varoittaa nyt ihmisiä lumikuormista sähkölinjoilla. Ongelma ilmenee ensiksi korkeiden vaarojen alueilla.

– Jos langat ovat painuksissa lumen takia, niin missään nimessä lunta ei pidä mennä kenenkään itse sieltä kopistelemaan.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)4.1.2012 20:25

Täytyypä sanoa että kun tänä talvena traktori on aurannut pää tietä niin eipä ole ollut kummoinen jälki isot lumipaakut jää tielle ja jälki on kuin olisipaukka kärryissä niin on jäpelikköä koko tie ja on myös erittäin kapea ei traktorilla tee mitään isommilla teillä AURA AUTOT HETI TAKAISIN TÖIHIN

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)3.1.2012 08:57

NCC varoittaa lumesta tiellä. Päätiet auraamatta aamulla kahdeksan jälkeen!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 30

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 385

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 366

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 364

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 350

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 327

  6. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 293

  7. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 4 0 290

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 161

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 15 8 116

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot