Diesel ja bensiini kohta samanhintaisia
- Sunnuntaina 1. tammikuuta ovat taulussa toiset lukemat. Dieselin hinta nousee melkein yhtä korkealle kuin mitä bensiini.
Sotkamon Nesteen kauppias Antti Zitting on tuskastuneen oloinen lueteltuaan ensi vuoden alusta voimaan tulevat polttoaineen hinnat.
Veronkorotuksen takia dieselin litrahinta nousee 13 senttiä. Perjantaina Nesteen hintataulussa olivat lukemat 1.42,9. Kun korotus lisätään hintaan, nousee dieselin hinta lukemiin 155,9. Mikäli maailmanmarkkinoiden heilahtelut eivät nosta vielä lisää.
Bensiinin verotusta nostetaan kolmella sentillä. Perusbensiinin hinta on 1.59,9 korotuksen jälkeen. Eroa jää vain neljä senttiä.
– Ensin Suomi dieselöidään. Sitten nostetaan dieselpolttoaineen hintaa, polttoainekauppias sipehtii.
Polttoainekauppiaan laariin eivät korotukset sada.
– Kaikki menevät verottajalle. Ei näistä korotuksista polttoaineen kauppiaille mitään jää.
Sen sijaan korotukset satavat idänkaupan laariin.
– Olemme täällä niin lähellä rajaa, että polttoaineen ostaminen Venäjältä lisääntyy. Koska hakureissut hintaeron kasvaessa muuttuvat entistä kannattavammaksi, Antti Zitting sanoi.
Vuoden alusta dieselautojen käyttövoimavero laskee. Sekä yksityisautoilijoiden ja ammattiautoilijoiden etujärjestöjen laskelmien mukaan entisen dieselveron laskeminen ei kompensoi polttoaineveron korotusta.
Polttoaineiden hintoja seuraavan nettisivuston www.polttoaine.net mukaan Venäjällä dieselin hinnat vaihtelivat 0.66-0.82 sentin välillä ja bensiinin 0.63-0.84 sentin välillä.
Suomessa kalleinta bensiiniä tankattiin Valtimolla, Nurmeksessa ja Juukassa. Hinta vaihteli 1.59,0 ja 1.63,9 sentin välillä.
Kalleinta dieseliä tankattiin Rovaniemellä, 1.45,9 senttiä. Halvinta oli Kauhavalla, 1.30,9 senttiä. Myös bensiini oli Kauhavalla halvinta, 1.43,9 senttiä.



Rajalle vaan 70cent litra!!!!
Ilmoita asiaton kommentti