Uutiset

Päivitetty 30.12.2011 11:54, julkaistu 30.12.2011 11:43

Verkkoukotkin pysyneet pois apajilta - jäät erittäin heikkoja

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Muutama vuosi sitten tammikuun alkupuolella Aarno Ylisirniö ajoi autollaan jäälle verkkoja kokemaan. Nyt jäälle ei ole asiaa jalkamiehelläkään.

Tunnettu talvikalastaja Markus Korhonen Sotkamon Siltasaaresta kertoi pitäneensä verkot toistaiseksi naulassa.

– Ainakaan Pirttijärvelle ei ole mitään asiaa ollut koko talvena. Eikä ole vielä pitkään aikaan. Tuskin muillekaan isoimmille järville. Nyt kannattaa pysyä yksinkertaisesti jäiltä pois, Korhonen neuvoi.

Pirttijärvi varsinkin on ongelmallinen pakkastalvenakin virtapaikkojensa takia.

Markus Korhosen mukaan talvikalastuskauden alku ainakin hänen osallaan vaatisi ensiksi lumet sulattavan suven ja sitten muutaman päivän kestoisen pakkaskauden.

– Sellaiset - 20 astetta parikin päivää tekisi terää. Nyt lumi hautoo jään, käytännössä järvessä ei ole jäätä ollenkaan. Kohvaa vain.

Markus Korhonen (64) ei muista vastaavaa talvea olleen elinaikanaan.

– Että vielä vuoden vaihtuessa on näin heikot jäät.

Verkkojaan jään alle ei ole uitellut myöskään Aarno Ylisirniö.

– Kovaa jäätä pitäisi olla sellaiset 10 senttiä vähintään. Nyt siellä on vain lunta ja lisää tulee.

Ylisirniö sanoi kuulleensa jollain pienellä lammella käydyn pilkillä ja Kiimasella pidetyn verkkojakin jo.

– Vaan näille kirkonkylän ympäristön vesistöille ei taida olla mitään asiaa.

Parannusta tilanteeseen ei ole luvassa ensi viikollakaan.

Sääennusteen mukaan sunnuntaina olisi -10 astetta pakkasta. Viimeistään ensi viikon puolivälissä on luvassa lumisadetta ja samalla pakkanen laskee muutamaan asteeseen.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)31.12.2011 16:18

Penalla onkin männyt kävyt kainalossa,

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 11:15

Näillä keleillä saa olla pitkään, ennenkuin kokemaan pääsee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)31.12.2011 10:27

täytyy olla älykääpiöitä vai kateellista porukkaa jotka lähtee tähän aikaan niin sanotuille heikoille hangille vaan niinhän se taitaa olla että kateus vie kalatkin vedestä nih sanon mä ja kalatiskit ammottaa tyhjyyttään...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)30.12.2011 22:43

Penalla verkot järvessä jo puolitoista kuukautta

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 30

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 385

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 366

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 364

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 350

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 327

  6. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 293

  7. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 4 0 290

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 161

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 15 8 116

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot