Henkilöauto törmäsi tienhoitoautoon ja pylvääseen
- Liikennevalojen pylväs otti lukua Vuokatissa varhain perjantaiaamuna.
Hiekoittamassa ollut tienhoitoauto ja henkilöauto kolaroivat varhain perjantaina aamulla Kuikkalammentien liikennevaloristeyksessä Vuokatissa.
Onnettomuus tapahtui kello 04.40 aikaan. Sotkamolainen, vuonna 1989 syntynyt mies oli kuorma-autolla hiekoittamassa eteläpuoleista Kajaanin tietä.
Onnettomuus sattui risteysaluetta hiekoitettaessa. Tienhoitoauto oli hiekoittanut vasemmalle kääntyvien kaistan ja palaamassa suoraan ajavien kaistalle.
Samaan aikaan Sotkamon suunnasta tuli risteysalueelle vuonna 1970 syntyneen sotkamolaismiehen kuljettama henkilöauto.
Henkilöauto osui risteyksessä samaan suuntaan menossa olleen kuorma-auton oikeaan etukulmaan. Henkilöauto suistui kuorma-autoon törmättyään päin liikennevalopylvästä.
Liikennevalojen pylväs kaatui. Henkilöauto romuttui silminnäkijöiden kertoman mukaan lähes lunastuskuntoon.
Kuorm-autosta irtosi etupuskuri.
Henkilövahingoilta vältyttiin. Poliisi tutkii tapausta molempien kuljettajien osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.





Se on se suuntavilkku siinä punasen takavalon vieressä! Tieliikenneasetushan sen kertoo: keltaista vilkkuvaa valoa( = majakka) näyttävä työkone voi liikkua ajoradalla poikkeavasti ja muiden kulkijoiden on noudatettava erityistä varovaisuutta ja annettava työkoneelle mahdollisuus tehdä työnsä. Poliisin kertomaa:Keltainen vilkku ei vaikuta, sininen vilkku ei vaikuta, vasta sininen ja punainen vilkku yhdessä saa kanssakulkijan hätkähtämään...
Ilmoita asiaton kommentti