Uutiset

Päivitetty 29.12.2011 13:46, julkaistu 29.12.2011 11:19

Lampola syttyi ehkä työvalosta

Kuva: Pertti Granqvist
Pertti GranqvistLähetä palautetta toimittajalle
Vuonna 2006 rakenenttu lampola paloi maan tasalle keskiviikkoa vasten yöllä Pohjois-Tipaksella.

Pohjois-Tipaksen Talvilahdessa palaneen lampolan sytytti ehkä työvalo.

Sammutustöitä johtaneen päivystävän palomestarin Ville Pulkkisen mukaan mahdollisesti kuuma työvalo oli jäänyt lähelle palavaa materiaalia.

– Tai sitten esimerkiksi kova tuuli on siirtänyt palavaa materiaalia lähelle valaisinlaitetta.

Palonsyyn tutkiminen on nyt pelastuslaitoksen vastuulla.

– Poliisi totesi, ettei tapauksessa epäillä rikosta. Silloin palonsyyn tutkiminen kuuluu meille, Pulkkinen selvitti käytäntöjä.

Talvilahden lampolan tulipalossa menehtyi noin 80 lammasta.

Noin 200 neliön suuruisesta lampolasta pääsi tulipaloa pakoon kymmenen lammasta ja kaksi strutsia.

Talvilahden päärakennuksesta noin 200 metrin päässä sijainnut, vuonna 2006 rakennettu lampola oli palanut keskiviikkoa vastaisena yönä.. Sen enempää talonväki kuin sivullisetkaan eivät tulipaloa huomanneet.

Hälytys tulipalosta tehtiin keskiviikkona aamulla kello 9.00 jälkeen.


AVAINSANAT:

Kommentit (9)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)31.12.2011 15:15

Tuleehan korvaukset joka tapauksessa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 20:13

Kyllä tänä päivänä löytyy paloilmaisin /hälytys järjestelmiä
joka paikkaan mutta kun niitä ei kukaan vaadi niin
niitä ei laiteta , vakuutus laitokset ovat tässä
asiassa avain asemassa ei palolaitokset. Laitteistot
ei enään ole kovin hinnakkaita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 17:18

Jäläkiviisaus sese vasta on viisauksien viisaus,on niitä maalla viisaita kun merellä sattuu vahinko.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 12:07

Nimimerkille asiasta tietämätön. Hälytysjärjestelmiä on, voit saada vaikka omaan kännykkääsi hälärin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 10:45

Eläinsuojien hälytysjärjestelmiä on kehitelty viime vuosina, mutta niiden sanotaan olevan yhä epävarmoja kosteissa olosuhteissa. Vauhtia kehitystyöhön saadaan vasta sitten kun tukien ja vakuutusten myöntämisen edellytyksenä on toimivat laitteet. Onhan ihminen käynyt kuussakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)29.12.2011 09:12

eikö ole olemassa palohälytysjärjestelmää mikä hälyttäisi talossa jos navetta/talli palaa? ottakaapa pelastuslaitoksen porukat nämä tulevana vuonna työn alle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 21:15

Toinen lampola on taannoin sotkamo-lehdessä olleen jutun mukaan kymmenien kilometrien päässä...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 20:07

Pertti sentään toi esille nuo pelastuneet raukat. Eikö tukiehdot määrää että karjasuojat pitää rakentaa välittömään läheisyyteen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)28.12.2011 18:22

Talvivaaran rikkipäästöt sytyttivät tulipalon. Tuulensuuntakin passaa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 30

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 40

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 40

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1320

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 20

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 91

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 100

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 108

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1717

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 132

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 201

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10352

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5550

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 423

  5. Rikkivetymyrkytys syy työntekijän kuolemaan

    UUTISET 11.5. 13:30 3531

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10352

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82331

  3. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1413

  4. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97553

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45330

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 52026

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4501

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2911

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4653

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 10 8 385

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 10 0 366

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 9 1 364

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 4 0 350

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 2 0 327

  6. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 13 20 293

  7. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 4 0 290

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 17 17 183

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 13 2 161

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 15 8 116

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot