Hallintokokeilu päättyy - Puolanka ei ehdi tehdä uutta päätöstä
- Onko kuvan viitassa tulevaisuuden Paras-lain mukainen kuntayhtymä? Hallintokokeilu näyttäisi nyt olevan kaatumassa ja kaatumisen myötä on uusien vaihtoehtojen etsimisen aika.
Kainuun kuntien johtajat neuvottelivat perjantaina Kajaanissa mahdollisuuksista jatkaa hallintokokeilua vuosina 2013-2016. Mahdollisuudet näyttävät tällä hetkellä erittäin heikoilta, jopa täysin mahdottomilta.
Kainuun malli voi jatkua vuoteen 2016 saakka, mikäli kaikki Kainuun kunnat hyväksyvät jatkoa koskevat sopimukset 31.12.2011 mennessä.
Kokeilussa mukana olevista kunnista kaikki ovat Puolankaa paitsi hyväksyneen jatkomallin.
Puolangan kunnan näkemyksen mukaan sopimus ei turvaa puolankalaisten peruspalveluja kohtuullisin kustannuksin.
Perjantaisissa neuvotteluissa kuntien edustajat hyväksyivät yksimielisesti julkilausuman. Julkilausuman kuntayhtymä laadukkaat lähipalvelut ja toisen asteen opetuksen huomioiden etäisyystekijät.
Samalla todettiin hallintokokeilun jatkon olevan kiinnin Puolangan kunnanvaltuuston päätöksestä. Puolangan kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina.
Puolangan kunnanvaltuusto teki kesäkuussa kielteisen päätöksen hallintokokeiluun osallistumisesta.
Puolangan kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Peltolan mukaan maanantaisen kokouksen listalla ei asia ole.
– Eikä kunnanhallitus ehdi kokoontua ennen valtuustoa. Valtuusto voisi yksimielisellä päätöksellä ottaa asian käsittelyyn. Yksimielisyyteen en usko.
Harri Peltolan kiisti, että Puolanka olisi kaatamassa hallintokokeilun jatkoa.
– Kyllä muut Kainuun kunnat sen kaatoivat. Ei Puolanka.
Peltola viittasi Kuntalehden haastatteluun, jossa maakunnan talousjohtaja ennusti vuodelle 2020 jopa 400 000 euron alijäämää.
– Siinä teille perusteita, miksi hallintokokeilua ei tule jatkaa.





Unohdetaan koko Peltola. Kaverilla ei ole ollut mitään todellista vaatimusta tai annettavaa koko toiminta aikana. Selvitkööt keskenään.
Ilmoita asiaton kommentti