Urheilu

Päivitetty 27.1.2012 16:04, julkaistu 27.1.2012 15:25

Jauhojärvi aloitti kultamitalilla Keuruun SM-hiihdot

Kuva: Martti Huusko
Martti HuuskoLähetä palautetta toimittajalle
Sami Jauhojärvi aloitti Keuruun SM-kisat kultamitalilla. Kuva Vuokatista.

Vuokatti Ski Team Kainuun Sami Jauhojärvi aloitti perjantaina hiihdon SM-kisat Keuruulla voitokkaasti. Sami otti kovalla loppukirillä kultaa 3,75 kilometrin perinteisen prologi-hiihdossa ennen IF Minkenin Matias Starndvallia. Pronssimitalin voitti tiukassa kilpailussa Ari Luusua.

Sami Jauhojärvi kuvaili perjantain hiihtoaan hyvän tuntuiseksi. Hän lähti voittamaan ja pystyi kukistamaan sprinttihiihtäjä Strandvallin loppumatkalla. Samin oli hyvä hiihtää, sillä oli tiedossa edellä menevien väliajat.

Huomiselle 15 kilomerin vapaalle Sami Jauhojärvi aikoi lähteä voitto mielessään.

– Lauantainen 15 kilometriä on kuin yhteislähtö, sillä kärki on todella tasainen, kultamitalisti tuumasi.

Vuokatti Ski Teamin Mikko Koutaniemi hiihti myös hyvin ja sijoittui kahdeksanneksi. Eroa voittajaan oli vain 11,6 sekuntia. Martti Jylhä oli 32. ja Teemu Härkönen 34.

Sotkamon Jymyn Janne Tervo oli 68, Antti Komulainen 99. ja Pekka Pääkkönen 122.

Naisten 3,3 perinteisen prologin SM-kultamitalin voitti aikaisemmin Vuokatissa asunut Krista Lähteenmäki, toinen oli Aino-Kaisa Saarinen ja kolmas vuokattilainen, Vieremän Koittoa edustava Kerttu Niskanen.

Vuokatti Ski Teamin Satu Annilan sijoitus oli 25.

Tulokset

Tulokset, Prologi Miehet 3,75km

1 ) Sami Jauhojärvi Vuokatti Ski Team Kainuu 9:29.9

2 ) Matias Strandvall IF Minken +0.4

3 ) Ari Luusua Ounasvaaran Hiihtoseura +3.6

4 ) Ville Nousiainen Kouvolan Hiihtoseura +4.3

5 ) Matti Heikkinen Vantaan Hiihtoseura +4.8

6 ) Anssi Pentsinen Jämsänkosken Ilves +6.0

7 ) Perttu Hyvärinen Riistaveden Urheilijat +9.9

8 ) Mikko Koutaniemi Vuokatti Ski Team Kainuu +11.6

9 ) Tero Similä Ylivieskan Kuula +11.9

10 ) Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat +14.1

11 ) Jesse Väänänen Lahden Hiihtoseura +15.2

12 ) Kalle Lassila Vetelin Urheilijat +15.3

13 ) Toni Ketelä Vaasan Hiihtäjät +17.6

14 ) Jussi Simula Jämsänkosken Ilves +19.6

15 ) Antti Häkämies Anjalan Liitto +19.8

16 ) Niklas Colliander Vantaan Hiihtoseura +19.9

17 ) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski +20.0

18 ) Olli Hiidensalo Vantaan Hiihtoseura +21.0

19 ) Janne Mononen Vantaan Hiihtoseura +23.3

20 ) Olli-Pekka Tolvanen Joensuun Kataja +23.7

21 ) Jari Huhta Hollolan Urheilijat -46 +23.9

22 ) Sami Vuoti Oulun Hiihtoseura +26.2

23 ) Heikki Korpela Kempeleen Kiri +26.6

24 ) Lari Lehtonen Imatran Urheilijat +27.6

25 ) Jarmo Rissanen Oulun Hiihtoseura +27.9

26 ) Henri Jelonen Jämsänkosken Ilves +28.0

27 ) Kusti Kittilä Kuhmo-Ski +28.7

28 ) Juha-Matti Mikkolainen Valkeakosken Haka +28.9

29 ) Heikki Palosaari Oulun Hiihtoseura +29.8

30 ) Matti Aalto Keuruun Kisailijat +30.0

30 ) Sami Lähdemäki Saarijärven Pullistus +30.0

32 ) Martti Jylhä Vuokatti Ski Team Kainuu +30.2

33 ) Kari Varis Kouvolan Hiihtoseura +30.3

34 ) Teemu Härkönen Vuokatti Ski Team Kainuu +30.6

35 ) Antti Lampinen Mikkelin Hiihtäjät +30.8

36 ) Antti Ojansivu Ylöjärven Ryhti +31.0

37 ) Jouni Komu Pyhäjärven Pohti +31.8

38 ) Antti Haahti Ounasvaaran Hiihtoseura +32.4

39 ) Lasse Paakkonen Oulun Hiihtoseura +33.9

40 ) Janne Stenbäck Kuusamon Erä-Veikot +34.1

41 ) Samuli Suokko Valkeakosken Haka +34.2

42 ) Victor Lövdahl IF Femman +35.0

43 ) Jari Joutsen Vetelin Urheilijat +35.3

44 ) Rami Petäsnoro Oulun Hiihtoseura +35.7

45 ) Jarkko Kauppinen Iisalmen Visa +36.0

46 ) Harri Niemi Valkeakosken Haka +36.5

47 ) Tomi-Pekka Riihivuori Valkeakosken Haka +36.7

48 ) Aki Kauppinen Lahden Hiihtoseura +37.9

48 ) Ville-Petteri Saarela Keminsuun Kisa +37.9

50 ) Ahti Toivanen Kontiolahden Urheilijat +39.1

51 ) Oskar Sjölund IF Brahe +39.5

52 ) Ville Tuukkanen Perhon Kiri +40.5

53 ) Jussipekka Pollari Keuruun Kisailijat +41.0

54 ) Markus Sinijärvi Valkeakosken Haka +41.1

54 ) Pasi Pelttari Keuruun Kisailijat +41.1

56 ) Topi Kuorelahti Äänekosken Huima +41.3

57 ) Jonas Lindell IF Länken +41.5

58 ) Antti Raatikainen Iisalmen Visa +41.7

59 ) Niko Ruuskanen Mikkelin Hiihtäjät +42.2

60 ) Kuisma Taipale Vetelin Urheilijat +42.8

61 ) Heikki Loukusa Ounasvaaran Hiihtoseura +43.2

62 ) Topias Tiainen Valkeakosken Haka +43.6

63 ) Tero Lemmetyinen Nurmijärven Hiihtoseura +44.2

64 ) Aku Nikander Vihdin Viesti +44.3

64 ) Mikko Kuusela Hämeenlinnan Hiihtoseura +44.3

66 ) Markus Järvenpää Saarijärven Pullistus +44.7

67 ) Kimmo Kymäläinen Kuusamon Erä-Veikot +44.9

68 ) Janne Tervo Sotkamon Jymy +45.3

69 ) Olli Jarva Imatran Urheilijat +45.6

70 ) Jari Kuhno Saarijärven Pullistus +46.2

71 ) Atte Seppänen Lappeen Riento +47.1

72 ) Niko Koskela Kurikan Ryhti +48.2

73 ) Vesa Kallio Valkeakosken Haka +48.6

74 ) Timo Nurminen Jämsänkosken Ilves +49.1

75 ) Markus Pörsti Kiteen Urheilijat +49.5

76 ) Juho Halonen Reisjärven Pilke +49.8

76 ) Johan Gustafsson Borgå Akilles +49.8

78 ) Jonne Seppänen Oulun Hiihtoseura +50.7

79 ) Aki Ijäs Viialan Viri +50.8

80 ) Tuomas Huopana Perhon Kiri +50.9

81 ) Alexander Artemyev Imatran Urheilijat +51.4

82 ) Jukka Palo Vihdin Viesti +51.7

83 ) Tuomas Myllykoski IF Länken +52.2

84 ) Juho Heikkinen Ounasvaaran Hiihtoseura +53.1

85 ) Markus Nilsson IF Minken +53.2

86 ) Hannu Riipinen Toijalan Vauhti +53.3

87 ) Juha Vähämetsä Oulun Hiihtoseura +53.8

88 ) Aki Pajunoja Valkeakosken Haka +54.3

89 ) Jani Simola Mikkelin Hiihtäjät +54.4

90 ) Staffan Roslund IF Minken +54.9

91 ) Oskari Jahkola Espoon Hiihtoseura +56.3

92 ) Tero Turunen Keravan Urheilijat +57.3

93 ) Joachim Gustafsson Borgå Akilles +57.4

94 ) Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 +58.1

95 ) Mika Piminäinen Lieksan Hiihtoseura +58.5

96 ) Juho Nikula Kalajoen Junkkarit +58.7

97 ) Ville Pirttijoki Viialan Viri +1:00.1

98 ) Marko Mänttäri Kouvolan Hiihtoseura +1:00.5

99 ) Antti Komulainen Sotkamon Jymy +1:00.6

100 ) Juuso Suortti Vehkalahden Veikot +1:01.2

100 ) Teemu Salminen Aavasaksan Urheilijat +1:01.2

102 ) Tomi Ekstam Keuruun Kisailijat +1:01.5

103 ) Jere Rossi Joutsan Pommi +1:02.2

104 ) Roberts Slotins Aavasaksan Urheilijat +1:02.8

105 ) Eric Storvall IK Kronan +1:02.9

106 ) Petteri Kymäläinen Kuusamon Erä-Veikot +1:03.1

107 ) Iiro Niskanen Lempäälän Kisa +1:03.9

108 ) Robin Eriksson IF Minken +1:05.0

109 ) Olli-Pekka Nuuttila Kuhmoisten Kumu +1:05.2

110 ) Jani Heimonen Kouvolan Hiihtoseura +1:05.3

111 ) Arttu Hänninen Mikkelin Hiihtäjät +1:05.4

112 ) Heikki Karjaluoto Tampereen Pyrintö +1:05.5

113 ) Tommi Lavonen Anjalan Liitto +1:06.0

114 ) Timo Varis Joensuun Kataja +1:06.8

115 ) Keijo Pintamo-Kenttälä Inarin Yritys +1:07.0

115 ) Esa Mursu Posion Pyrintö +1:07.0

117 ) Jussi Tuukkanen Perhon Kiri +1:07.6

118 ) Patrick Kronberg IF Femman +1:07.9

119 ) Hannu Paaso Ylivieskan Kuula +1:08.4

120 ) Jani Rintala Alajärven Ankkurit +1:08.7

121 ) Taneli Pantsar Pellon Ponsi +1:09.0

122 ) Pekka Pääkkönen Sotkamon Jymy +1:09.2

123 ) Juho Sihvola Tampereen Pyrintö +1:09.3

124 ) Antti Peltonen Tampereen Pyrintö +1:09.5

124 ) Ville Maunuksela Ounasvaaran Hiihtoseura +1:09.5

126 ) Toni Huuskonen Viitasaaren Viesti +1:10.0

127 ) Niila Syväjärvi Ounasvaaran Hiihtoseura +1:11.5

128 ) Ville Kinnunen Joutsan Pommi +1:12.1

129 ) Kimmo Lajunen Valkeakosken Haka +1:12.3

130 ) Markus Välimäki Viialan Viri +1:12.5

131 ) Heikki Kopakka Alavieskan Viri +1:13.7

132 ) Antti Laapas Lappeen Riento +1:15.4

133 ) Esa Seppä Joensuun Kataja +1:15.6

134 ) Simo Rautiainen Kouvolan Hiihtoseura +1:15.8

135 ) Juho Uotila Nakkilan Vire +1:16.2

136 ) Johan Salmelin Espoon Hiihtoseura +1:16.3

137 ) Petri Nevalainen Kuusamon Erä-Veikot +1:16.8

138 ) Jyri Korhonen Lempäälän Kisa +1:17.0

139 ) Harri Kallioniemi Äänekosken Huima +1:17.7

140 ) Markus Pessa Oulun Hiihtoseura +1:17.9

141 ) Joni Seppä Inarin Yritys +1:18.5

142 ) Antti-Markus Kirssi Myllykosken Kilpa-Veikot +1:18.6

143 ) Tuomo Niittylahti Mikkelin Hiihtäjät +1:19.7

144 ) Aki Lehtinen Kuusamon Erä-Veikot +1:20.7

145 ) Marko Maaninka Kuusamon Erä-Veikot +1:21.3

146 ) Joni Mustonen Muuramen Urheilijat +1:21.5

147 ) Markus Isola Oulun Hiihtoseura +1:23.4

148 ) Tomi Lehtola Inarin Yritys +1:24.0

149 ) Heikki Leppänen Viialan Viri +1:25.9

150 ) Markus Herranen Mikkelin Hiihtäjät +1:27.1

151 ) Jesse Heckrodt Sulkavan Urheilijat -41 +1:28.0

152 ) Niila Ahokas Kausalan Yritys +1:28.3

153 ) Antti Kosonen Imatran Urheilijat +1:33.3

154 ) Ville Pajunen Hollolan Urheilijat -46 +1:34.6

155 ) Juha Pennanen Puijon Hiihtoseura +1:34.9

156 ) Tino Tiilikainen Kuhmo-Ski +1:35.5

157 ) Peter Östman IF Minken +1:35.7

158 ) Hannu Teisala Viialan Viri +1:35.8

159 ) Miika Lotvonen Laitasaaren Veto +1:39.7

160 ) Anssi Kesonen Kontiolahden Urheilijat +1:40.1

161 ) Kalle Rytkönen Rajamäen Kehitys +1:40.2

162 ) Oskari Levänen Vihdin Viesti +1:42.5

163 ) Petteri Penttilä Ikaalisten Urheilijat +1:42.7

164 ) Hannu Kirstinä Oulun Hiihtoseura +1:45.0

165 ) Miska-Petteri Sinisalo Jämsänkosken Ilves +1:49.1

166 ) Jouni Kinnunen Huhtasuon Hiihto 2000 +1:53.3

167 ) Aki Heinonen Viialan Viri +1:54.8

168 ) Arttu Lehtovaara Lahden Hiihtoseura +1:57.9

169 ) Roope Kinnunen Huhtasuon Hiihto 2000 +1:58.6

170 ) Henrik Enke Joutsan Pommi +2:21.6

Tulokset, Prologi Naiset 3,3km

1 ) Krista Lähteenmäki Ikaalisten Urheilijat 9:07.7

2 ) Aino-Kaisa Saarinen Lempäälän Kisa +0.4

3 ) Kerttu Niskanen Vieremän Koitto +17.2

4 ) Riitta-Liisa Roponen Oulun Hiihtoseura +20.7

5 ) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura +21.2

6 ) Riikka Sarasoja-Lilja Lappeen Riento +24.9

7 ) Laura Ahervo Hämeenlinnan Hiihtoseura +27.5

8 ) Maria Grundvall IK Kronan +31.1

9 ) Maija Hakala Hämeenlinnan Hiihtoseura +37.9

10 ) Anne Mäkinen Tarvasjoen Urheilijat +39.3

11 ) Ann-Mary Ähtävä Team KalleSport +40.0

12 ) Mona-Liisa Malvalehto Kouvolan Hiihtoseura +41.6

13 ) Marjaana Pitkänen Vieremän Koitto +48.9

14 ) Maija Saarinen Lempäälän Kisa +52.8

15 ) Jenni Höylänen Lauttakylän Luja +54.0

16 ) Andrea Julin IF Minken +56.2

17 ) Liisa Anttila Valkeakosken Haka +56.5

18 ) Anni Kainulainen Kaipolan Vire +58.1

19 ) Terhi Pollari Team KalleSport +1:00.2

20 ) Jenni Raivio Ruoveden Pirkat +1:02.2

21 ) Tanja Kauppinen Leppävirran Viri +1:02.9

22 ) Hanna Varjus Imatran Urheilijat +1:03.0

22 ) Heini Hokkanen Kangasniemen Kalske +1:03.0

24 ) Satu Heikkilä Valkeakosken Haka +1:03.6

25 ) Satu Annila Vuokatti Ski Team Kainuu +1:04.0

26 ) Heli Heiskanen Kouvolan Hiihtoseura +1:05.7

27 ) Terhi Tuukkanen Perhon Kiri +1:05.8

28 ) Noora Kivikko Lahden Hiihtoseura +1:07.5

29 ) Johanna Ukkola Siilinjärven Hiihtoseura +1:10.3

30 ) Jonna Kelja Kuusamon Erä-Veikot +1:11.5

31 ) Terttu Lappi Kangasniemen Kalske +1:13.2

32 ) Sofie Lövdahl IF Femman +1:13.4

33 ) Silja Tarvonen Kangasniemen Kalske +1:15.3

34 ) Sanna Markkanen Leppävirran Viri +1:17.1

35 ) Laura Joensuu Saloisten Reipas +1:17.5

36 ) Emma Sjölund IF Brahe +1:17.9

37 ) Marie Sippus Vörå IF +1:18.0

38 ) Eeva Palosaari Oulun Hiihtoseura +1:18.4

39 ) Elisa Pelttari Pellon Ponsi +1:19.0

40 ) Sirkka Ehrnrooth Espoon Hiihtoseura +1:19.4

41 ) Sarianna Repo Kontiolahden Urheilijat +1:21.7

42 ) Niina Virtanen Lahden Hiihtoseura +1:22.0

43 ) Josefin Sandvik IF Brahe +1:22.6

44 ) Eeva Nurmi Kymin Koskenpojat +1:24.2

45 ) Ruut Sariola Oulun Hiihtoseura +1:24.8

46 ) Satu Sikanen Lappeen Riento +1:25.1

47 ) Iina Komonen Nastolan Naseva +1:25.2

48 ) Jonna Vuorinen Tammelan Ryske +1:26.1

49 ) Riikka Varjus Tammelan Ryske +1:28.0

50 ) Päivi Roivainen Siilinjärven Hiihtoseura +1:28.1

51 ) Tiina Moilanen Siilinjärven Hiihtoseura +1:30.6

52 ) Tiia Rantala Oulun Hiihtoseura +1:31.3

53 ) Eevamari Oksanen Kouvolan Hiihtoseura +1:32.1

54 ) Annukka Siltakorpi Kurikan Ryhti +1:34.6

55 ) Jenni Mattila Hämeenlinnan Hiihtoseura +1:36.2

56 ) Pauliina Pohja Oriveden Ponnistus +1:36.4

57 ) Elina Mäkitalo Himangan Urheilijat +1:38.2

58 ) Anna Hiidensalo Vantaan Hiihtoseura +1:38.7

59 ) Mari Salminen Aavasaksan Urheilijat +1:39.0

60 ) Inka Komonen Nastolan Naseva +1:39.3

61 ) Riikka-Liisa Räsänen Joutsan Pommi +1:41.2

62 ) Sanna Soudunsaari Posion Pyrintö +1:42.9

63 ) Satu Kekkonen Vihdin Viesti +1:43.6

64 ) Minna Ahistus Saloisten Reipas +1:45.0

65 ) Noora Kanerva Vantaan Hiihtoseura +1:46.6

66 ) Meri Sipilä Keravan Urheilijat +1:48.2

67 ) Erika Utriainen Karihaaran Visa +1:49.0

68 ) Hennariikka Rahkola Espoon Hiihtoseura +1:49.1

69 ) Laura Holopainen Espoon Hiihtoseura +1:49.3

69 ) Merja Rissanen Joroisten Urheilijat +1:49.3

71 ) Krista Lehtola Ounasvaaran Hiihtoseura +1:52.6

72 ) Anne Messala Saarijärven Pullistus +1:54.9

73 ) Anni Toiviainen Lappeen Riento +1:56.6

74 ) Jonna Heimonen Kouvolan Hiihtoseura +2:00.1

75 ) Enna Laukkanen Viitasaaren Viesti +2:00.7

76 ) Anniina Perä Kaipolan Vire +2:00.8

77 ) Riina Rytkönen Kaipolan Vire +2:04.1

78 ) Aira-Maarit Immonen Iisalmen Visa +2:05.5

79 ) Maarit Korpi Teuvan Rivakka +2:11.2

80 ) Maaret Rantalainen Valkeakosken Haka +2:14.6

81 ) Mari Laitala Reisjärven Pilke +2:17.6

82 ) Mari Lindström Imatran Urheilijat +2:20.1

83 ) Marja-Terttu Repo Sulkavan Urheilijat -41 +2:23.6

84 ) Mari Patanen Saloisten Salama +2:25.2

85 ) Kirsi Kainulainen Leppävirran Viri +2:25.5

86 ) Jenna Laukkanen Valkeakosken Haka +2:26.8

87 ) Ruut Tornberg-Mattila Yppärin Urheilijat +2:30.7

88 ) Tiia Huuskonen Viitasaaren Viesti +2:35.7

89 ) Nelly-Maria Tuiskula Lahden Hiihtoseura +2:39.6


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Energiajuomien nauttiminen kiellettiin Sotkamon nuorisotiloissa ja kouluissa

    UUTISET 22.2. 16:05 36

  2. Pieksetty mies hoiperteli päiväkodin pihassa vain teepaita päällään

    UUTISET 21.2. 17:22 136

  3. Ensimmäisen Sotkamo-lehden ilmestymisestä 50 vuotta

    UUTISET 22.2. 10:36 87

  4. Metsästyksen hallinnon uudistus oli vallan siirtämistä etelään

    UUTISET 21.2. 08:31 1010

  5. Kunta auttaa massatapahtumien järjestelyissä

    UUTISET 20.2. 14:32 126

  6. Laskiaista tuulessa ja tuiskussa

    UUTISET 20.2. 14:58 180

  7. Jari Jolkkosesta Wille Riekkisen seuraaja

    UUTISET 20.2. 16:12 120

  8. Nopeasti toteutunut aloite

    UUTISET 20.2. 14:00 137

  9. Pankkeja ei kiinnostanut lainatarjouksen tekeminen

    UUTISET 19.2. 15:24 187

  10. Paavo Väyrynen ja hallituksen toimet herättivät Keskustan

    UUTISET 18.2. 09:46 2212

  1. Tukkirekka ruhjoi peuran

    UUTISET 17.2. 15:30 294

  2. Ensimmäisen Sotkamo-lehden ilmestymisestä 50 vuotta

    UUTISET 22.2. 10:36 88

  3. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 4362

  4. Perttu Korhonen onnistui Turussa

    UUTISET 13.2. 09:12 434

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 8830

  6. Pieksetty mies hoiperteli päiväkodin pihassa vain teepaita päällään

    UUTISET 21.2. 17:22 136

  7. Kuka soitti ovikelloa? Pakkasessa seikkailleen nuorukaisen neljä tuntia edelleen mysteeri

    UUTISET 13.2. 12:35 5819

  8. Paavo Väyrynen ja hallituksen toimet herättivät Keskustan

    UUTISET 18.2. 09:46 2212

  9. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 1113

  10. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 911

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 4362

  2. Kuka soitti ovikelloa? Pakkasessa seikkailleen nuorukaisen neljä tuntia edelleen mysteeri

    UUTISET 13.2. 12:35 5819

  3. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 8830

  4. Perttu Korhonen onnistui Turussa

    UUTISET 13.2. 09:12 434

  5. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 44131

  6. Lautakunta: Ei lupaa uraanin talteenottoon

    UUTISET 14.2. 08:15 5637

  7. Viikon vieras:Urpo Partanen

    AJANKOHTAISET 10.2. 15:21 666

  8. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 1113

  9. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 911

  10. Tenavaleiri kaipaa talkoolaisia

    URHEILU 16.2. 12:06 311

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 4362

  2. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 59653

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 16026

  4. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 44131

  5. Kesätyösetelillä töitä ysiluokkalaisille

    AJANKOHTAISET 17.1. 12:59 15131

  6. Haloo Helsinki keräsi yleisöä

    KULTTUURI 27.11. 17:54 37114

  7. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 1113

  8. Tv-lähetyksissä katkos maanantaiaamuna

    UUTISET 4.11. 09:23 4053

  9. 18-vuotiaat ajoivat kilpaa ratsiaan

    UUTISET 26.10. 15:42 4508

  10. RAW-voimanostokisat Sotkamossa

    UUTISET 11.1. 12:46 1619

  1. Energiajuomien nauttiminen kiellettiin Sotkamon nuorisotiloissa ja kouluissa

    UUTISET 22.2. 16:05 3 6 135

  2. Ensimmäisen Sotkamo-lehden ilmestymisestä 50 vuotta

    UUTISET 22.2. 10:36 8 8 109

  3. Pieksetty mies hoiperteli päiväkodin pihassa vain teepaita päällään

    UUTISET 21.2. 17:22 13 6 97

  4. Metsästyksen hallinnon uudistus oli vallan siirtämistä etelään

    UUTISET 21.2. 08:31 10 11 47

  5. Tukkirekka ruhjoi peuran

    UUTISET 17.2. 15:30 29 4 20

  6. Auto lähti lapasesta

    UUTISET 13.2. 10:37 37 13 17

  7. Nopeasti toteutunut aloite

    UUTISET 20.2. 14:00 13 7 16

  8. Hallinto-oikeus hylkäsi taas Zittingin valituksen

    UUTISET 14.2. 09:36 29 23 15

  9. Perttu Korhonen onnistui Turussa

    UUTISET 13.2. 09:12 43 4 15

  10. Kunta auttaa massatapahtumien järjestelyissä

    UUTISET 20.2. 14:32 12 6 15

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot