Urheilu

Päivitetty 15.1.2012 18:33, julkaistu 15.1.2012 17:27

SoKi heräsi pelaamaan 4–3-voitolla Cowboysista

Kuva: Juho Huusko
Juho HuuskoLähetä palautetta toimittajalle
Sotkamolaiset juhlimassa joukkueen toiseksi parhaana palkitun Jarno Mikkolan tekemää maalia.

Sotkamon Kiekko avasi pistetilinsä jääkiekon II-divisioonan jatkosarjassa voitettuaan Nivalan Cowboysin niukasti maalein 4-3.

Lauantai-iltana Vuokatin jäähalliin saapunut yleisö sai nähdä hyvällä asenteella taistelleen SoKin. Joukkue meni toisessa erässä väkisin 1-0 johtoon. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet takoivat värikkäiden tapahtumien jälkeen kolme maalia, joten sotkamolaiset voittivat ottelun lopulta maalein 4–3 (0-0, 1-0 ja 3-3).

Kotijoukkue hallitsi pelin alun tapahtumia hienokseltaan.

Erän edetessä myös vierasjoukkue pääsi paremmin pelin sisälle. Sotkamolaiset pääsivät avauserän aikana kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta kolmeen otteeseen. Erinomaisista maalipaikoista huolimatta ensimmäiselle erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Ottelun toinen erä oli pitkälti ensimmäisen erän kaltainen.

Tällä kertaa vierasjoukkue pääsi jauhamaan ylivoimaansa kolmeen otteeseen. Sotkamolaiset onnistuivat ottelun puolivälissä siirtymään 1-0 johtoon joukkueen runkopelaajiin kuuluvan Matias Liuskin tekemällä maalilla.

Ottelun kolmannessa erässä joukkueet alkoivat mättää maaleja oikein urakalla.

Molemmat joukkueet onnistuivat erän aikana maalinteossa kolmeen otteeseen, joten Sotkamon Kiekko voitti ottelun lopulta maalein 4-3.

Sotkamolaisten maalintekijöinä kolmannessa erässä olivat hyökkääjät Ville Sirviö ja Antti Grip sekä joukkueen puolustuskalustoon kuuluva Jarno Mikkola.

Lue lisää tiistain Sotkamo-lehdestä


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.1.2012 11:45

HYVÄ TNT ja SYTKY !

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Jymylle ensimmäinen kolmen pisteen voitto

    URHEILU 17.5. 21:17 10

  2. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 20

  3. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 20

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1220

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 10

  6. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 81

  7. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 90

  8. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 98

  9. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1617

  10. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 122

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 191

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10332

  3. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4643

  4. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4471

  5. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4491

  6. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45230

  7. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 29030

  8. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51926

  9. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97453

  10. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82231

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10332

  2. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5450

  3. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82231

  4. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 413

  5. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4491

  6. Haja-asutuksen vesihuoltoon on saatavana avustuksia

    UUTISET 4.5. 14:21 630

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97453

  8. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1276

  9. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51926

  10. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45230

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10332

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82231

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97453

  4. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1403

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45230

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51926

  7. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4491

  8. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4471

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2901

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4643

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 9 8 375

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 9 0 356

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 8 1 352

  4. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 2 0 327

  5. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 1 0 289

  6. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 12 20 280

  7. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 2 0 267

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 16 17 176

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 12 2 152

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 14 8 107

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot