Nyt pääsee laskemaan
- Laskettelukausi avattiin tuiskussa.
Talvikausi avattiin lauantaiaamuna myös Vuokatin rinteillä. Perherinne 400 metrin ja tenavarinne 200 metrin matkalta ovat avoinna laskijoille. Käytössä ovat kaksi sompahissiä ja yksi mattohissi.
Huippupaikat Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen kertoo rinteiden avaamisen olevan noin viikon myöhässä tavanomaisesta.
– Viime vuonna rinteet avattiin 13. marraskuuta. Aikaisin avaus oli vuonna 1992, jolloin laskemaan pääsi jo 17. lokakuuta.
Suutarisen mukaan laskemassa avausviikonloppuna käy noin 200-400 ihmistä.
Rinteet pysyvät tykkilumella kunnossa ainakin viikosta kahteen.
– Tykkilumi kestää vettä ja lämpöä huomattavasti paremmin kuin luonnon lumi, koska sen koostumus on tiiviimpi. Ei haittaa vaikka päivällä käy plussan puolella, jos yöllä pakkasta riittää. Myöskään räntä ei haittaa, kun pohjalla on tykitettyä lunta.
Suutarinen pitää tavoitteena, että jouluun mennessä kymmenen rinnettä on auki.
Oululaiset Niklas Heikkala ja Mikko Lähde tulivat lauantaiaamun räntäsadetta uhmaten laskemaan heti hissien lähtiessä pyörimään.
– Laskemaan pääsemistä onkin jo odotettu, toteaa Mikko Lähde.
Lue lisää tiistain Sotkamo-lehdestä.


