Yksivuotias Asema 13 valvoi läpi yön
- Nuoriso-ohjaajat Minna Karppinen ja Mari Hukkanen valmistautuivat mukavaan iltaan. Alkuillasta pelattiin korttia muun muassa Mika Niskasen kanssa.
Nuorisotalo Asema 13 vietti perjantaina 27. tammikuuta virallisia 1-vuotissynttäreitään. Täytekakku syötiin omalla porukalla jo päivällä, kun paikalle kutsuttuja luottamushenkilöitä ei asemalla näkynyt.
Perjantai-ilta käynnistyi pelaillen ja jutellen nuorison velloessa ovista sisään ja ulos. Uudet pingismailatkin vihittiin käyttöön.
Parikymmentä nuorta vietti yönsäkin nuorisotalolla. Alle 18-vuotiailla oli vanhempien antama lupalappu mukanaan, ilman sitä ei yöpyminen olisi onnistunut.
– Yö sujui ongelmitta. Nuoret söivät mahansa täyteen ja olivat tapahtumasta mielissään, kertoi nuoriso-ohjaaja Minna Karppinen.
Kun ovet sulkeutuivat kello 23, ilta jatkui elokuvilla, karaokella, pyttipannulla ja pizzalla.
– Ei sen kummempaa ohjelmaa tarvita. Jutellaan kavereitten ja ohjaajien kanssa ja pelaillaan. Koulukirjatkin on kyllä mukana, pitäisi lukeakin koeviikkoa varten, myönsi lukiolainen Juulia Koskinen.
Juha Niskanen ajoi asemalle Sumsalta ja kyseli autolleen lämmityspaikkaa.
– Eipä täällä oikein muutakaan paikkaa ole missä viettää aikaansa. Sotkamo on mukavan kokoinen paikka siinä mielessä, että eri-ikäisetkin nuoret tuntevat toisiaan. Kavereita täällä käydään moikkaamassa, hän tuumasi.



Yleisesti ottaen hyvä homma kun on tollanen paikka. Roskakoreja lisää ympäristöön, kun kattoo aseman seutua varsinkin Salmelan koulun siltaa kohti lähdettäessä on 100 metrin säteellä roskien määrässä selvä ero. Voisippa asiasta mainita nuorillekin.
Ilmoita asiaton kommentti