Kotipihalla voi nähdä kymmeniä eri lintulajeja
- Arttu Lukkari bongasi kotipihallaan Haapalanlahdella 11 eri lintulajia tunnin sisällä.
Leivolan koulun kuudesluokkalainen Arttu Lukkari bongasi lauantaina kotipihallaan 11 eri lintulajia. Bongauksen tulos on jo ilmoitettu valtakunnalliseen Pihabongauksen kirjanpitoon.
Haapalanlahdella Arttu näki lauantaina muun muassa käpytikan, talitiaisia, närhiä ja harakoita sekä keltasirkkuparven.
Lintuharrastus on ympärivuotista. Keväisin Arttu pitää muuttolintupäiväkirjaa, on pitänyt jo vuodesta 2006 saakka.
– Lintuja on mukava tarkkailla. Lajeja oppii koko ajan tunnistamaan lisää, Arttu toteaa.
Valtakunnallisessa Pihabongaus -tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
Pihabongauksen päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta.
Viime vuonna Pihabongauksessa runsaat 15 000 ihmistä tarkkaili lintuja yli 10 000 pihalla. Yhteensä lintuja nähtiin satojatuhansia yksilöitä. Sunnuntaina puolen päivän aikaan tietoja oli rekisteriin saatu jo lähes 3000 pihamaalta.
Bongauksessa tunnistetaan tunnin aikana havaitut lintulajit ja lasketaan nähdyt yksilömäärät. Tulos ilmoitetaan BirdLife Suomelle 3. helmikuuta mennessä.



Mie bongasin naapurin pihalta ilolinnun.
streetwalker
Ilmoita asiaton kommentti