Ajankohtaiset

Päivitetty 25.1.2012 16:35, julkaistu 25.1.2012 16:34

Ennakkoäänestys alkoi taas

Kuva: Jonna Karjalainen
Jonna KarjalainenLähetä palautetta toimittajalle
Helsingistä Vuokattiin lomailemaan tullut Emmi Kasurinen äänesti ennakkoon Sotkamossa isänsä kanssa

Presidentinvaalin toisen vaalin ennakkoäänestys alkoi. Ennakkoäänestysaika on kotimaassa keskiviikosta ensi viikon tiistaihin eli 25.–31. tammikuuta.

Toiselle kierrokselle selvisivät Vihreiden Pekka Haavisto ja Kokoomuksen Sauli Niinistö.

Sotkamossa toisen vaalin ennakkoäänestyksen aloitus ei ollut yhtä virkeä kuin ensimmäisen kierroksen.

– Ovien auettua yhdeksältä odottamassa oli vain muutama henkilö. Ruokatunnin aikaan sen sijaan oli enemmän porukkaa, kertoo keskusvaalilautakunnan sihteeri Arja Roivainen.

Myös turistit ja muualta tulleet opiskelijat ovat löytäneet Sotkamon äänestyspaikan. Ensimmäisellä kierroksella Sotkamossa äänesti ennakkoon 187 ulkopaikkakuntalaista.

Keskiviikkoiltapäivänä äänestämässä kävi Mikkelistä Vuokattiin lomailemaan tullut Mika Kasurinen Helsingissä asuvan tyttärensä Emmi Kasurisen kanssa.

– Presidentille tärkeitä ominaisuuksia ovat luotettavuus ja selväsanaisuus, puntaroi Emmi.

Sotkamon ennakkoäänestyspaikka on Nuorisotalo Asema 13:lla.

Äänestyspaikka on avoinna:

25. – 27. tammikuuta kello 9.00 – 18.00

28. – 29. tammikuuta kello 10.00 – 15.00

30. – 31. tammikuuta kello 9.00 – 20.00

Presidentinvaalin toinen vaali käydään sunnuntaina 5. helmikuuta 2012 kello 9–20. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa ilmoituskortissa.

Äänestäjän on otettava ennakkoäänestyspaikalle ehdottomasti mukaan henkilöllisyystodistus.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)27.1.2012 11:13

Vieras 26.1.2012 00.40 Tarkoitatko äänestystä nykyisestä vai uudesta kunnanjohtajasta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 11:45

Kylläpä se tyhmyys taas tiivistyy.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 10:58

Kuka näistä ei ole taruolento: Joulupukki, Teräsmies ja viisas kepulainen:
Vastaus: Kaikki ovat taruolentoja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 10:25

Nyt jos on viisas kepulainen,niin pyssyy pirtissä. Maksetaan Niinistölle potut pottuina.Ps. muistetaan minkälaista venkoilua oli Niinistön tuki Esko Aholle 2000 presidentin vaaleissa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 07:59

Tavallaan pitkä jono kepulaisia ollut heti oven takana, minne ne nyt jäi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)26.1.2012 00:40

Milloin päästään äänestämään Sotkamon kunnanjohtajasta? Tätä se demokratia on! Äänestää saadaan mutta ei silloin kun voitaisiin oikeasti vaikuttaa asioihin. Terveisiä päättäjille ja heidän kavereille!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 00

  2. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 00

  3. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 1120

  4. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 00

  5. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 71

  6. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 80

  7. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 88

  8. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 1517

  9. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 112

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 138

  1. Vanha varasto paloi Halmevaaralla

    UUTISET 14.5. 08:43 181

  2. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    UUTISET 21.12. 14:40 10322

  3. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51826

  4. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4633

  5. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4461

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4481

  7. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45130

  8. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 28930

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1393

  10. Hevosenlantaa muovituubiin

    AJANKOHTAISET 19.4. 13:54 1256

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10322

  2. Sotkamon seurakunnan tilinpäätös plussan puolelle

    UUTISET 10.5. 20:48 403

  3. Laitetaan kiinni koko paska

    UUTISET 8.5. 10:02 5350

  4. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82131

  5. Linja-autoasemasta tarjouskilpailu

    UUTISET 10.5. 15:37 3715

  6. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4481

  7. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97353

  8. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45130

  9. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1393

  10. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51826

  1. Iloisen ikääntymisen lyhyt oppimäärä

    21.12. 14:40 10322

  2. Lähetyssihteeri lähti, tointa ei täytetä

    UUTISET 1.12. 15:53 82131

  3. Poliisille lukuisia ilmoituksia: Kuorma-autolla kuljetettiin poikittain lastattuja henkilöautoja

    UUTISET 27.10. 15:14 97353

  4. Sotkamolaistyttö nostamassa Suomen lentiksen EM-jatkokarsintoihin

    URHEILU 17.4. 10:59 1393

  5. Havaintoja kaivataan - nuorukainen paleltui hortoillessaan pakkasessa

    UUTISET 10.2. 08:26 45130

  6. Talvivaara julkaisi viiden kohdan ympäristöohjelman

    UUTISET 18.1. 15:06 51826

  7. Iskämuskari musiikkiopiston uutuus

    KULTTUURI 1.2. 15:53 4461

  8. Vanhat partiolaulut kajahtavat nuotiolla

    AJANKOHTAISET 2.2. 09:59 4481

  9. Taas uidaan kesäksi kuntoon

    URHEILU 9.3. 10:13 2891

  10. Huoltotyöt aiheuttavat katkoksen tv-lähetyksiin

    UUTISET 27.1. 16:35 4633

  1. Pekka Perä ärähti uutisoinnista: Tätä jopa jotkut toimittajatkin ihmettelevät

    UUTISET 16.5. 14:18 8 8 344

  2. Sotkamon lukiosta 89 ylioppilasta

    UUTISET 16.5. 13:46 8 0 309

  3. Viikon Vieras: Päivi Karppinen

    AJANKOHTAISET 16.5. 16:24 7 1 282

  4. Talvivaaran jätevesien määrä laskenut ja laatu parantunut

    UUTISET 15.5. 19:53 11 20 236

  5. Kolmisopen patoa jouduttiin vahvistamaan - vaikuttiko Jormasjärven vedenkorkeuteen?

    UUTISET 15.5. 12:00 15 17 153

  6. Kyläkävelyllä kuultua: Toimela maalataan ja risukoita raivataan

    UUTISET 15.5. 20:21 11 2 132

  7. Kuoreita kaikille, ei vain kissoille

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:32 0 0 115

  8. Takana kuusikymmentä kesää pesisotteluita

    AJANKOHTAISET 17.5. 17:57 0 0 97

  9. Helsinkiläinen törkyratti Eevalassa

    AJANKOHTAISET 17.5. 18:12 0 0 91

  10. Kunnanhallitus puoltaa neljäkerroksisen hotellin rakentamista Suvikkaan tontille

    UUTISET 15.5. 13:01 13 8 87

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Sotkamo-lehti, Keskuskatu 10, 88600 SOTKAMO    Vaihde: 010 665 6000   Fax: 010 665 6003  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot