Tehokkaalla julisteella karkit koko porukalle
- Peter Komulainen (vas.), Tuomas Makkonen ja Sebastian Makkonen Pohjois-Tipaksen koulusta voittivat julisteellaan luokalleen kassillinen xylitolmakeisia.
Taistelua hammaseroosiota vastaan on käyty Kainuussa 6-luokkalaisten julistekilpailulla. Neljästäsadasta työstä Pohjois-Tipaksen koulun ryhmän juliste selviytyi kolmen parhaan joukkoon. Kolmen kärki sai tasapisteet, kaksi muuta palkintosijaa menivät Kajaaniin.
Palkinnoksi pohjoistipakselaiset Tuomas Makkonen, Peter Komulainen ja Sebastian Makkonen saivat kassillinen xylitol-makeisia, jotka on tarkoitus jakaa luokan kesken. Lisäksi pojat saivat kunniakirjat.
Kainuun maakunnan hammashoitajat ovat syksyn aikana kiertäneet 40 koululla kertomassa energiajuomien ja limsojen haittavaikutuksista hammaskalustolle. Saamansa tietoiskun päätteeksi nuoret taiteilivat oman käsityksensä tehokkaasta tiedottamisesta.
Johtava hammaslääkäri Marko Korhonen uskoo ajoissa tehtävän valistuksen vaikuttavan lasten ja nuorten hampaitten kuntoon. Hammaslääkärit luottavat xylitolin terveysvaikutuksiin.
Palkinnon luovutustilaisuudessa hän kuuli Pohjois-Tipaksen koululaisten vanhempien hankkineen koululle xylitol-pastilleja myyjäisten tuotolla.
– Hienoa olisi, jos maakunta-kuntayhtymä voisi hankkia tasapuolisesti kaikille koululaisille xylitol-tuotteita. Nyt se on kotien vastuulla, hän totesi.



Kodeillehan ne kuuluukin
Ilmoita asiaton kommentti