Rinteet kiinni, ravintola auki
- Pentti Heikuran johtama uudistunut rinneravintola Ala Katti on jo avattu.
Vuokatin laskettelurinteitten lumetus jouduttiin keskeyttämään perjantaina sään lämmittyä. Alkuviikosta tykit vielä lauloivat.
– Perhe- ja tenavarinteen alueen lumetus jatkuu lauantaina, jos saadaan pakkasta. Missään tapauksessa ei rinteitä tänä viikonloppuna avata, toteaa Lauri Suutarinen Vuokatinrinteiltä.
Hän ei ole vielä huolissaan, sillä yleensä rinteet on saatu auki marraskuun aikana. Niin hän toivoo nytkin tapahtuvan.
– Winter open -tapahtumaan me tähtäämme, mutta saa nyt nähdä. Ei tässä vielä mikään kiire ole.
Vaikka rinteillä on vielä hiljaista, on uudistettu rinneravintola A´la Katti jo avattu. Ravintolassa on nyt 160 asiakaspaikkaa, ja sen sisustusta on nykyaikaistettu.
Ravintolatoimenpäällikkö Pentti Heikura on tyytyväinen uudistuneeseen yleisilmeeseen.
– Nyt puitteet ovat hyvät ja viihtyisät, ja saimme 30 asiakaspaikkaa lisää.
Ravintolassa on toistaiseksi tarjolla lounasta sekä pizzaa. Uudistettu a´la carte -lista otetaan käyttöön Winter open -viikonloppuna.
– Siitä eteenpäin ollaan täydessä toiminnassa, olivat rinteet sitten laskettelukunnossa tai eivät, Heikura lupaa.



Kiva uudistus!
Ilmoita asiaton kommentti