Mielenterveyden tuki sai oman kodin
- Kaija Löhönen (vas.), Auli Kontio ja Teija Mankinen toivottavat mielensä hyvinvoinnista kiinnsotuneet tervetulleiksi Hyvän Mielen Kulmaan.
Sotkamon Mielenterveyden tuki ry on muuttanut Kangaskadulle entisiin eläinlääkärin tiloihin. Yhdistyksen toiminta uusissa tiloissa käynnistyy täysillä marras-joulukuun vaihteessa.
Mielenterveyden tuki on toiminut useita vuosia samoissa tiloissa muiden vammaisjärjestöjen kanssa Turinatuvalla.
– Tilat kävivät meille jo ahtaiksi, Turinatuvalla ei ollut oikein mahdollisuutta pitää keskusteluryhmiä tai jutella kahden kesken kävijöitten kanssa. Mistään välirikosta ei ole kysymys, vakuuttaa vastaava toiminnanohjaaja Teija Mankinen.
Yhdistyksen puheenjohtaja Kaija Löhönen korostaa, että uusi Hyvän Mielen Kulma ei kilpaile Turinatuvan päiväkeskustoiminnan kanssa.
– Yhdistyksen jäsenet voivat käydä siellä jatkossakin. Omissa tiloissamme pystymme kuitenkin paremmin tukemaan mielenterveyskuntoutujia ja heidän omaisiaan erilaisissa ryhmissä ja toiminnallisissa hetkissä, Löhönen toteaa.
Sotkamon Mielenterveyden Tuki ry on toiminut jo 20 vuotta. Yhdistys vastaa samalla koko Kainuun mielenterveys- ja päihdekuntoutujien vertaistoiminnasta, johon on vuoden tauon jälkeen saatu Raha-automaattiyhdistykseltä kohdennettua toiminta-avustusta.



Tämä uutinen saa jo hyvälle mielelle.
Ilmoita asiaton kommentti